Konsuli

 Tämän syksyn ensimmäinen näkemäni englanninkielinen ooppera oli Taikahuilu ENOssa Lontoossa. Se ohjaus (1988) on varmasti paras Taikahuilu, jonka olen nähnyt. Siinä kestää tarina kasassa erinomaisesti eikä vaan ilmesty pappeja tai kuningattereja laulamaan irrallisia numeroitaan.

Katsomossa on mukavat 2359 paikkaa (vrt. Suomen Kansallisoopperan 1350).
 Helsingin Musiikkitalon ja Oopperan ylikalliit baarit kalpenevat kunnon musiikkitalojen tarjonnalle, kuten vaikka ENOssa.

 Tämä on toiminut monenlaisessa huvituskäytössä kunnes ooppera muutti sinne (1992).  Tunnelma oli rento kuten pukeutuminenkin. Taikahuilua oli luonnollisesti katsomassa paljon lapsia. Ihmiset toivat ruokaa ja juomaa katsomoon. Naulakkoakaan ei taida olla kummoista, joten takitkin tuotiin mukaan kuten elokuvissa (joita on myös tuossa salissa näytetty).

 

Minä olen esitellyt jo Musiikkitaloa ja sen haukisysteemiä. Tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa siellä pääsalista katsottuna kaksi kerrosta alempana sijaitsevassa Sonore-salissa. Yhtä harmaa on kuin koko paikka. Penkit eivät ole kovin kaksia. Seinälevyissä on vähän kuvioita sentään saatu tehtyä.

Tässä ovat sen kertaisen Konsuli-oopperan päätähdet haastattelussa näytännön jälkeen. Kuulemma Rameaun barokkiooppera on tulossa keväällä. Ilman muuta menen sitten. Tuo äitee on suomalainen, keskimmäinen kolmikymppinen äiti on kanadasta ja tuo gansterin näköinen on sen mies, joka on jostain syystä pyydetty Vilnasta asti mukaan. Toki onhan se realistista, että ulkomaisia vierailijoita tulee ja työkielenä on englanti. Myös orkesterin kapellimestari oli eteläkorealainen. Opiskelee kolmatta vuotta Sibassa kapellimestariksi. Perhekin näkyi olevan esityksen jälkeen paikalla. Herralla on oikea asenne markkinointiin, sillä hänellä on youtube-kanavakin.

Ohjaus oli Vilppu Kiljusen, joten jälleen kannatti tulla katsomaan Siban oopperaluokkalaisia.

 Höblan kritiikki ilmestyi jo viikonloppuna, mutta Hesarin vasta torstaina. Noilla kerroilla on ollut osin eri kaarti esiintymässä. Hbl:n jutun kuvasta näkee konsulin tiskin. Siinä virkailija mättää viisumipapereita, leimaa niitä  ja hylkää taikka pahoittelee, ettei voi auttaa tai konsulia ei voi tavata.

Koko oopperan ainoa huumori jää tuohon byrokratiaan sekä huoneen kahden odottajan pukeutumiseen. Toinen niistä on sanoin kuvamattoman näköinen hippitaikuri ja toinen lievästi sanottuna värikkäästi pukeutunut espanjalaisen oloinen nainen, jolla ei nyt ole paljoa laulettavaa. Taikuri sen sijaan hypnotisoi  riipuksellaan ihmisiä ja taikoo. Sillä ei ole mitään papereita vaan hän laulaa, että näin suuremmoisen taiteilijan kyllä pitää antaa liikkua vapaasti. Rondon kritiikin mukaan  taikuri paljastuu kuoleman ja vallan symboliksi. 

Höblan jutusta käy ilmi, että  italialainen säveltäjä Menotti (1911–2007) muutti Amerikkaan 12-vuotiaana. Tämä kylmänsodan aikaan syntynyt ooppera on vuodelta 1950. Musiikki on ihan kuunneltavaa, mutta en minä nyt sitä mitenkään erikoisena pitäisi. Tällä kertaa itse juoni ja aihe nousi pääosaan sekä vaativa näyttelijätyö. 

Todella hyvin tehdyn 3 euron ohjelman mukaan tätä teosta esitetään musikaalina Broadwaylla.  Tästä videosta käy ilmi tyyli siellä. Oopperaakin on esitetty siellä 269 kertaa ja ympäri maailmaa. Suomessa 1950-l. ja 12 vuotta sitten Kansallioopperassa.  Ohjelmassa on myös tuotantoon osallistuneiden analyysejä osastaan tai oopperasta.

Alussa John tulee haavoittuneena kotiin, jossa on vaimo (Magda), anoppi ja muutaman kuukauden ikäinen vauva. John on ollut salaisessa kokouksessa. Kohta saapuukiin mustaan pukuun ja nahkahanskoihin pukeutunut salaisen poliisin agentti. Sitä esitti vakuuttavalla äänellä Janne Hautsalo.  John pääsee kumminkin pakenemaan rajan yli. Huoneen ulkoasu on kuin 70-luvulta, mutta tässä ohjeuksessa käytetiin kännyköitä ja virkailijallakin oli vanha läppäri, joten lienee 2000-l. alku.

Heti alussa minulle tuli stasin agentti mieleen, ja mietin, voisiko konsuli olla vaikka Itävallan. On kuitenkin nerokas ratkaisu, ettei se ole sidottu mitenkään maahan eikä aikaan. Maahanmuutto asiat ovat  akuuttiongelma. Tuli Suomen afgaaninälkälakkolaisetkin mieleen.  Ohjelmassa mainitaan, että oopperaa yllättäen esitettiin Virossa 1980-luvulla vironkielellä - tosin siten että konsuli oli Neuvoliiton ja että ihmiset siis jonottivat päästä sinne!

Siitä alkaa sitten rouvan taistelu konsulin lappuluukulla, jossa on jonotusnumerot ja kaikki sekä nutturupäinen virkailija. Jonottajana on myös yksi romanikerjäläisen näköinen, mutta puhuu kuitenkin italiaa, jota eräs ikijonottaja tulkkaa virkailijalle englanniksi. Joillain ei ole papereitakaan. Ainoastaan tälläytynyt naista onnistaa ja se saa viisuminsa. 

 Välillä ikkunanasentaja käy ruuvaamassa akkuporakoneella pari lankkua tahallaan rikottuun ikkunaan ja voi siten samalla kertoa terveisiä Johnilta. Magda tapaa vielä toisenkin kerran samaisen miehen ja kieltää sitä kertomasta, miten heikosti siellä menee, ettei John tulisi takaisin ja jäisi kiinni. Myös salaisen palvelun agentti käy ahdistelemassa Magdaa.

Jonotuksen lomassa heikko lapsi kuolee. Keskustelusta konsulissa käy ilmi, että myös se mummo, Johnin äiti,  on heikkona ja ilmeisesti kuolee. Tästä tuli mieleen Punainen viiva, jossa myös lapsia kuolee isän ollessa poissa köyhissä oloissa. Muuten tyttären ja äidin kopperosta ja tunnelmasta tulee mieleen Janáčekin Jenůfa, jossa muori hukuttaa pikkulapsen ja Jenůfa tulee lopussa myös hulluksi.

Magda alkaa lopulta raivota konsulissa. Virkailijakin alkaa havahtua tilanteeseen ja lopulta saa järjestettyä tapaamisen konsulin kanssa. Huoneesta kuitenkin marssii salaisen poliisin agentti ja nainen romahtaa itkemään eikä tapaaminen etene. John törmää saliin. Samoin sen yhteyshenkilönä toiminut mies, joka paljastuu siten petturiksi. John pidätetään. Lopussa Magda on kotona ja ottaa lääkkeitä ja näkee hallusinaatioita. Johnin kohtalo jää avoimeksi, mutta onhan tuossakin nyt ruumita oopperan verran. Lehtisen mukaan säveltäjä sai v. 1947 ajatuksen teoksesta luettuaan, että puolalainen nainen oli hirttäytynyt maahanmuuttajien keskuksessa.

Nyt yleisöstä bongasin muutamia  musiikkielämän ammattilaisia. Aiemmassa näytöksessä oli kuulemma suurlähettiläskin nähty. Oli siellä nytkin monta ulkomaalaista ilmeisesti Sibaan liittyen, joten oli hyvä, että ohjelma oli myös englanniksi. Välilehtiseen olisi voinut mainita, että näytösten välissä on tauot. Juoni oli kyllä hyvin selkeä, ettei sitä varten tarvinnut juonta lukea.

Olisi tuonne mahtunut enemmänkin porukkaa. Höblän arvostelu käski oikein menemään sinne. Hesari melkein myöhästyi sillä esitykset on enää perjantaina ja lauantaina.