Naamiohuvit

 Kyllä oli taas maanantaina tyhjää oopperassa. Liekö edes 30% täysi. Kaikki Lumikuningatar balettiuutuuden näytökset tosin ovat olleet loppuunmyytyjä jo ajat siten. Nyt myydään lippuja jo ensi talvelle.
En oikein ymmärrä noiden mainontaa sillä suosittuja Don Carlosta ja Lumikuningatarta mainostetaan vaikka ne todennäköisesti myisi itse itsensä muutenkin. Ainakin oli järkevää korvata Naamiohuvien kaksi esitystä Lumikuningattaren lisäesityksillä.

Tämä oli vasta 12. esitys 2010 ensi-illan jälkeen. Ohjaus on Vilppu Kiljusen, joten tiedossa oli jotain modernia ja kekseliästä takuuvarmasti.  Noh, ainakin viimeisen näytöksen naamiaiset olivat oikeat naamiaiset ja erittäin värikkäät sellaiset. Lavasteita myöten oltiin scifi-henkisiä.
Ohjaus sijoittui selkeästi Berluscoonin Italiaan, jossa sen roska-TV kanavat suoltavat tietokilpailuja ja talk-reality-showta. Studioyleisöllä oli fanifaatteita. Kerta lavalla nähtiin TV-kameroita, olisi niistä joku voinut välittää kuvaa laulajasta johonkin valkokankaalle taustalle. Väliverhoon heijastettiin feikki TV-ruutua keikailevalla naisella ja TV-ohjelmalistauksella (en osaa italiaa riittävästi sen sisällön analysoimiseksi). Kuvia ja video oopperasta on sen kotisivulla.
Ainakin ooppera on italiankielinen, joten se sopi ihan hyvin siinä mielessä.

Sen oopperan historia on varsin värikäs. Kuiin Rigoletossa, josta  taannoin kirjoitin, joutui Verdi sensuroinnin alle. 1848 tienoilla ei ollut soveliasta esittää oopperaa Kuningas Learista kuin  Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n murhasta, kun Napoleon III:skin oli joutunut salamurhayrityksen kohteeksi.  Sensureilla oli pitkät listat erilaisia ehtoja. Ei käynyt edes Firenzekään 1300-luvulla.
Ruotsin kuningas joutui sadan aatelisen salaliiton uhriksi ja eli pari viikkoa ampumahaavan saatuaan. Murha tapahtui Tukholman oopperan naamiaisissa.
Loppujen lopuksi tapahtumat piti sijoitta Bostoniin asti ja kuninkaan sijaan tapettiin vain kuvernööri 1600-luvulla. Murhan tehneestä aatelisherrasta Anckarstörmistä tulikin Renato niminen jne.
Ensimmäisen kerran alkuperäisessä Ruotsissa tapahtuvassa versiossa se esitettiin 1935. Suomessa 1989.

 Minusta pääosan laulaja mediakeisari Riccardoa esittänyt Agafonov ei ollut kovin kummoinen. Hakala oli odotetusti hyvä Renatona, joka siis on ensin uskollinen hallitsijalla, mutta kääntyy mustasukkaisuudesta häntä vastaan. Hänen vaimonsa Amelia arpoo miehensä salamurhaajaksi. Claire Rutter oli ihan laulaja. Muilla oli lähinnä sivuosia. Poikaa esittäneeltä Dilberiltä minusta hävisi välillä sanojakin kuulumattomiin.

Oikeastaan kunnon vauhtiin ooppera yltyy vasta viimeisessä näytöksessä. Toinen näytös on vieläpä lyhyt. Ilmeisesti lavastus ja puvustus syistä piti lisätä toinenkin tauko. Sentään kolmannen näytöksen kohtausta välissä ennen naamiaisia oli onnistuttu tekemään esiripun edessä kuninkaan laulua, joka enemmän tai vähemmän häiriintyi lavasteiden siirrosta.

Juonikuviot voi lukea pedantisti toimitetulta suomenkieliseltä wikipedia-sivulta. Siinä on ennustajaeukkoa, yrttien keruuta ja tietysti rakkausdraamaa, että saadaan yksi pakollinen ruumiskin.

Oopperaa esitetään ensikesänä Savonlinnassa, kohtapuoleen Jyväskylässä, ja se oli vast'ikään MET:in lähetyksenä elokuvateattereissa.

Youtubesta löytää vaikka kokonaisen oopperan, jos joku jaksaa katsoa. Muuten siellä on Pavarottia kuninkaan / kuvernöörin osassa. Eräs kuuluisimmista aarioista on viimeisen näytöksen tenoriaaria, josta on heikko väritallenne Gobbin esittämänä.

P.S
Poliittista teatteria on nähty myös lyhennetyssä Ringissä, josta viikon Figaro kertoi. Toimittaja Nurmentauksella oli ollut värikäs oopperakokemus italialaisten kanssa.