Tudorit

 Tudorit hallitsivat Englantia ja Irlantia 1485-1603. Henrik VII ja VIII , Edvard VI,  Maria I ja Elisabet I, Englannin ja Irlannin kuningatar, olivat suvun hallitsijat. Maria Stuart oli Skotlannin kuningatar 1542-1567, mutta hänen serkkunsa on Tudor-sukuinen Englannin ja Irlannin kuningatar Maria I 1553-1558. Tämä Bloody Mary mm.  poltti roviolla 300 vääräuskoista.
Maria Stuart jäi 20 vuodeksi kotivangiksi kunnes teloitettiin.   

 Hamptonin hovi valmistui 1500-l. alkupuolella.

Viime viikon Figarossa sattui olemaan sattuneesta syystä Maria Stuart ooppera aiheena.

Donizetilla on Tudor-triolgia Anna Bolena (Henry VIII:n 2. vaimo), Maria Stuart ja Roberto Deveroux (Elizabeth I:n rakastaja). Anna Bolenaa en ole nähnyt enkä kuullut.  Nuo nyt eivät ole niitä useimmin esittettyjä oopperoita. Vaikka kyseessä on englannin historia on Donizetti italiankielinen.
Englannin kansallisoopperassa tuppaavaat laulamaan englanniksi.

Kävin katsomassa Maria Stuardan elokuvateatterissa (tällä kertaa Maximissa, jossa on tilavat penkit, mutta ei ehkä paras mahdollinen äänentoisto) METin versiona.
Sitä jounsi Debbie, joka on siedettävämpi kuin normaalit oh my gosh timattiladyt. Tässä videossa hän haastatteli pääosan esittäjää harjoituksissa joulukuussa.
"Donizetti" ja "bel canto" ovat avainsanat. Mezzo-sopraanoa DiDonatoa (Mary) ylistettiin arvioissa. Myös 33-vuotias van den Heever (Elizabeth) sai runsaasti brava-huutoja. Ikää ei ehkä uskoisi tästä kuvasta. Hän ajoi hiukset pois tätä oopperaa varten. Kumpikin tähti käyttää peruukkeja.
NY Times sanoi

Oopperassa tarvitaan tietysti tenori Robert, joka on rakastunut enemmän Maryyn, kuningattaren sisarpuoleen, kuin kuningattareen, joka kuningatarta tietysti kismittää. Myös basso (Talbot), joka on hyvä ja yrittää taivuttaa Elizabethia vapauttamaan Mary, ja ilkeämielinen valtiosihteeri baritoni taistelevat Elizabethin tunteista. Taustalla on kuitenkin huoli, että Mary kaappaisi vallan myös Englannissa.

Tässä METin videossa on  ensimmäisen näytöksen finaalia, kun puna-asuinen kuningatar on metsästysretkelläään tullut katsomaan kotiarestissa olevaa sisartaan, jonka on annettu tallustaa vartioituna talon ulkopuolella. Tapahtuma ei ole historiallinen. Elokuviin ja oopperaan se on tietysti haluttu tuomaan dramatiikkaa. METin esittäjät, ohjaaja ja lavastaja/puvustaja vakuuttivat lukeneensa kirjoja ja katsoneensa elokuvatulkintoja asennoituessaan hahmoihin.
Siinä sisko polttaa päreensä eikä suostu enää matelemaan kuningattaren edessä. Kuningatar tietysti suuttuu ja lähettää takaisin kotiarestiin. Elokuvalähetyksessä nähty häkellyttävän hyvä versio on minusta parempi kuin tuo kenraaliharjoituksen video, jossa on enemmän vibraattoa ja vähemmän tunnetta.
Tässä vahemmassa videossa sama kohtaus.

Näytösten välillä arvioidaan kuluvan kymmenen vuotta.
Baritoni saa Elisabethin kirjoittamaan tappotuomion Marylle, joka mukamas juonisi salamurhaa.
Tässä videossa tokassa näytöksessä Mary valmistautuu seurueensa keskellä mestattavaksi ja rukoilee. Valtiosihteerin ilkeämielisyydessä tarjoama protestanttisen pastorin tapaaminen ei kiinnosta katollista Marya.
Loppu on todella vaikuttava kun se kävelee tuossa mustassa hämyisässä lavastuksessa portaita ylös punaisessa alusmekossaan, kuten katollisten martyyrien on tapana,  silmät peitettyinä mestattavaksi. Kts. kuva.

Roberto Devereux'n (1837) näin Mynssenissä. Ensi kaudella se pitäisi sitten tulla METistä. Ohjaus on vuodelta 2004, ja siitä on edullinen DVD:kin, jossa laulaa Elisabethin osan paikallinen huipputähti Edita Gruberova. Nottinghamin herttua oli Paolo Cavanelli.
Musiikki oli hyvää ja laulajat kanssa. Tosin tenori ei ollut kovin kaksinen. Illan tähti Gruberova sai brava-huutoja (ja bravo-huutoja italiaa sivistymättömiltä saksalaisilta) väliaploodeina, joista ekat kesti varmaan puoliminuuttia.

Ohjaus on moderni eikä mitenkään näyttävä (kts. kuvat).
Se oli minusta oopperan heikoin kohta.
Lavastuksessa oli vesiautomaatteja, sanomalehtihylly, pöytiä ja nojatuoleja. Kuoro näytti ensin kuin toimistoihmisiltä ja jossain kohti kuin viiden tähden hotellin työntekijöiltä. Kuningatar vaikutti hameessaan kuin nykyiseltä Englannin kuningattarelta. Herttuat olivat normaaleissa puvuissa.

Elizabeth I on vielä kuviossa mukana.  Roberto Devereux oli Essexin kreivi, mutta ooppera ei mikään historiallinen dokumentti ole.

Elizabeth oli lähettänyt (sala?)rakastajansa Roberto Devereuxin sotatantereelle hillitäkseen hovissa vallitsevia huhuja. Vastoin ohjeita Devereux oli sopinut rauhan ja saa siksi syytteen maanpetturuudesta kaateellisen neuvonantajan taholta.

Ollaan siis semmoisessa hotellin aulamaisessa tilassa. Kuoro lukee sanomalehtiä. Sara (naimisissa oleva Nottinghamin herttuatar on kalpeana huolesta).
Hän odottaa Roberton kohtaamista sillä niillä oli salainen suhde vuosia sitten. Sittemmin Sara meni naimisiin Roberton nuoruuden ystävän kanssa.
Roberto tulee saliin ja Elizabeth tajuaa, että Roberto viilenee häntä kohtaa prosessin ja toisen naisen takia. Jutellessaan kahden kesken yrittää hän lämmittää muistoja. Roberto kuitenkin paljastaa ihastuneensa toiseen naiseen eikä päästä kuningatartaan lähelle, josta Elisabeth suuttuu ja vannoon veristä kostoa epäuskottomuudesta, vaikka muutama minuutti sitten sanoi, ettei koskaan voisi tuomita kuolemaan häntä.

Sara pyytää Roberton luokseen yöllä ja Sara sanoo rakastavansa Robertoa ikuisesti. Roberto antaa sormuksen, jonka kuningatar on antanut. Kuningatar oli sanonut, että jos hän antaa sen takaisin, se on merkki siitä, että hänen henkensä on uhattuna ja kuningatar pelastaa hänet silloin. Sara antaa sinisen huivin, jossa on rakkauden tunnustus kirjailtuna.

Toisessa näytöksessä parlamanetti käsittelee Roberton tapausta. Lordi Cecil kertoo kuningattarelle kuolemantuomiosta (5:38), jonka kuningattaren pitää allekirjoittaa. Kuningatar epäröi vaikka saa kuulla, että kotiarestissa ollut Roberto on löydetty yöllä ja sen hallusta löytyi silkkinen huivi, jossa on rakkausteksti siis.

Nottinghamin herttua yrittää puolustaa ystäväänsä. Roberto tuodaan paikalle. Elizabeth näyttää myös huivin jonka Nottinghamin herttua tietysti tunnistaa, ja menee siksi melkein shokkiin. Hän ei kuitenkaan sano, että tunnistaa sen olevan vaimonsa huivi. Roberto kuitenkaan halua vastata kuningattaren vaatimuukseen tunnustaa, kenen se on. Sekä Elizabeth että herttua ovat nyt molemmat vihoissaan ja vaativat kuolemantuomiota, jonka kuningatar allekirjoittaa mustaan mappiin.

Kolmannessa näytöksessä nuori palvelija tuo Roberton kirjeen Saralle, jossa hän pyytää lähettämään sormuksen kuningattarelle, että hänen henkensä säästyisi (miksi se ei sitä antanut samantien sitten?! Missä välissä se kirjeen ehti lähettämään?!). Sara on pakkaamassa myös laukkuaan kun isäntä saapuu kotiin aika vihaisena.
Herttua tempaa kirjeen ja lukee sen. Laukun tavara puretaan ja se sitoo vaimonsa, ettei sormus lähde mihinkään.
Näyttömön poikki vedetään lasiseinä, jonka toisella puolella raahataan Robertoa ja pahoinpidellään.

Elizabeth on mustassa iltapuvussa ja hänen kruununjalokivet kannetaan jostain syystä esiin ja hän pitää hetken kruunuakin päässä. Kirjeen tuonutta nuorukaista retuutetaan näyttämön takaosassa.
Elizabeth on selvästi tullut taas katumapäälle rangaistuksesta. Sitten näyttämön reunalla eräs tyyppi päästää Saran vapaaksi, joka ryömien tuo kuningattarelle sormuksen, jota se on odottanut. Se käskee kaikkien viedä äkkiä sanaa hirttopaikalle, että tuomio pitää kumota. Kuka sen saa vietyä saa kruunun. Se on kuitenkin liian myöhäistä, sillä näyttämön takaa jyrähtää kanuunanlaukaus tuomion toteutumisen merkiksi.

Nottinghamin herttua astuu myös esiin. Murheen murtama Sara tunnustaa, että hän on se, jonka kanssa Roberto petti, mutta hän tuli tuomaan kuolemankin uhalla sormuksen, jotta Roberto pelastuisi. Kuningatar tivaa, miksi hän ei tullut ajoissa. Herttua tunnustaa, että se on hänen syytänsä: verta halusin, ja verta sain. Elizabeth sanoo, että näitää kumpaakin odottaa kuolemanenkeli. Hän heittää punertavahiuksisen peruukin pois (alta paljastuu vanhan naisen harva vaalea tukka) (kts. kuva). Hän ilmoittaa, että veljenpoikansa Jakob saa kruunun. Elizabeth lyhistyy maahan.