YK julisti 27.1. päivämäärän kansainväliseksi muistopäiväksi (International Day of Commemoration) v. 2005. Kyseisenä päivämääränä 27.1.1945 venäläiset pääsivät Auschwitz-Birkenauhin asti ja 7000 ihmistä vapautui. Kaikkiaan siellä sai surmansa miljoona.
Suomessa vainojen uhrien muistopäivää on vietetty v. 2002. Nimi antaa myöten sisällyttää mm. myös NL:n gulagin.
Ylellä alkoi juuri kolmiosainen rasismi Suomessa historiasarja.Yleradio1:n ohjelmapäällikkö on jo saanut moitetta asiasta: "Tästä ohjelmasta on jo tiedotettu, mikä on saanut muutaman kuuntelijan pahoittamaan mielensä. Heidän mielestään rasismista ei pitäisi ollenkaan puhua, kun heidän mielestään sitä ei ole Suomessa olemassakaan. Tästä olen eri mieltä. Joka tapauksessa on ehkä viisaampaa kuunnella ohjelma ennen kuin sitä lähtee arvioimaan."
Saksan tunnetuin taiteenkeinoin toteutettu muistomerkki lienee Berliinin kivipuisto (kts. kuvat). Se on lähellä Merkelin ja kumppanien käyttämiä rakennuksia Brandenburgin torilla. Kaupungissa on myös tapettujen homoseksuaalien muistolle on oma harmaa kivi.
Äärioikeistouutisia näkyy Saksan mediassa tuon tuostakin. Viime viikolla oli mm. yksi oikeudenkäynti.
"Brandenburgs Ministerpräsident Matthias Platzeck (SPD) rief am Sonntag in Potsdam dazu auf, entschlossen gegen Rechtsextremismus Widerstand zu leisten. "Der Opfer des Nationalsozialismus zu gedenken, bleibt ein zeitloses und unumstößliches Gebot", sagte Platzeck.." (RBB)
Holokaustin kieltäminen on tunnetusti rikos ainakin Saksassa (ehkä Itävallassa myös vai mikä tapaus se joku vuosi sitten olikaan).
Pentti Rönkön raportti lauantailta esittelee saksalaista menoa.
Tällä viikolla Baijerin Landsberg am Lechissä oli muistotilaisuus bunkkerissa, jota 20'000 (ulko)keskitysleirivankia rakensivat. 7000 arvioidaan kuolleen. Bunkkeri on edelleen puolustusvoimien hallinnassa.
Paikalla oli poliitikkojen lisäksi leiriltä selvinneitä, joista pari piti puheen. Toinen luki tuttavansa kirjaa. Tämä 80-v. mies kiertää autollansa Baijerin kouluja puhumassa. Toinen lahjoitti vangin pukunsa. Myssenin juutalainen museo tekee työtä kertomusten keräämisessä. Gedanktakt on BR:n Mediathekissa vielä pari päivää nähtävillä. Tässä tiivistelmä uutisvideona. Luonnollisesti tilaisuudesta kului pari minuuttia sehr geehrte se ja se luetteloon eikä puhallinmusiikkiakaan voi perinteiseen tapaan välttyä.
Münchenin ja Schleissheimin viereisessä pitäjässä Dachaussa ja sen keskitysleirimuistoalueella käy vuosittain 800'000 turistia. Dachauhun pääsee S2 S-Bahnilla keskustasta ja sitten asemalta linja-autolla perille. Matkaan kannattaa varata ainakin tunti. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta jos haluaa audioguiden, lyhyen tai pitkän opastuksen niin ne maksaa 1,5-3 eur. Valtio siis tukee asiaa.
2,5 tunnin englanninkielinen opaskierros alkoi museosta, kiersi parakin ja krematorion ja lopuksi oli 20 minuutin dokumenttielokuva.
Museossa tekstit ovat sentään sekä saksaksi että englanniksi. Luettavaa riittää. En tullut ajatelleeksikaan, kuin kansainvälinen paikka Dachau oli vankien puolesta. Suomestakin oli ollut viisi miestä.
Dachaun rooli oli erityinen sillä se perustettiin jo 1933 poliittisten vankien "suojelemiseen". Dachausta otettiin mallia kaikin tavoin muita leirejä varten.
Berliinin parlmenttitalon palon jälkeen säädettiin laki, että kenet tahansa voidaan vangita ilman oikeudenkäyntejä. Vankilat eivät riittäneet alkuunkaan Hitlerin tarpeisiin vaan tarvittiin keskitysleirisysteemi.
BR:n sivuilla on kuvia KZ Dachausta.
Aluksi vankeja oli (vain) 5000. Silloin oli kaiketi mahdollista nukkua yksi henkilö per vuode ja käydä kerran viikossa suihkussa. Vuosien mittaan porukkaa oli 35000, jolloin oli neljä henkeä per vuode. Kävelevät luurangot eivät leveyden puolesta paljoa tilaa vie.
Parakkeja oli n. 35 (kts. ilmakuva alueesta, jossa vasemmalla oli siis SS-miesten alue erikseen.). Keskellä oli kylpyhuone ja WC. Molemmissa päissä saattoi asua esim. 400 ihmistä.Herätys oli klo 04. Sitten oli aikaa peseytyä, syödä soppaa/korvike kahtia ja klo 05.15 piti olla laskennassa pihalla. 5000:n vangin laskenta kesti vähintään tunnin jolloin piti seisoa pihalla asennossa luonnollisesti kelistä riippumatta.
Illalla oli sama uudelleen. Asennossa seisottaminen oli myös rankaisukeino. Koko porukan seisottamisennätyksen arvioidaan olevan 20 tuntia, kun etsittiin karkuria. Vihdoin se löytyi ja teloitettiin.
Liikkumisesta seurasi tietysti rangaistus, kuten monesta muustakin asiasta, kuten jos viltti oli huonosti pedattu, lattia ei ollut siisti tai alumiiniset aterioimisvälineet eivät kiiltäneet hopeanlailla. Museossa on esimerkiksi pöytä ja keppi, jolla lyötiin 25-50 kertaa vangin laskiessa lyönnit. Mikäli taju lähti aloitettiin laskeminen jostain aiemmasta kohtaa uudelleen. Lisäksi tyypillinen rangaistus oli sitoa kädet selän taakse ja siteeseen liitetystä narusta jätetään roikkumaan tunniksi ylös. Ruokailun kieltäminen tuntuu siis kevyeltä rangaistukselta. Seisontakopissa puolestaan ei juuri mahtunut kuin seisomaan ja sitä saattoi kestää kuusikin vuorokautta. Rangaistuksen jälkeen joutui takaisin työhön. Rangaistus tietysti seurasi, jos työteho ei ollut tyydyttävä.
Huonokuntoisemmat joutuivat lääkärintarkastukseen. Jos ei katsottu paranevan pian, joutui sairasparakkiin, josta päätyi junanvanuihin ja esimerkiksi Auswitschiin kaasutettavaksi. Myös Itävällassa Linzin lähellä oli kaasutuslaitos.
Myös Dachaun krematoriossa oli kaasukammio, mutta sitä ei jostain syystä käytetty. Ensimmäinen polttouuni rakennettiin 1942, mutta pian piti laajentaa toiseen rakennukseen usealla uunilla. Sodan loppuvaiheessa loppui hiili eikä kaikkia ruumita ei pystytty polttamaan. Niitä oli isot kasat alueella ja junanvaunuissa odottamassa amerikkalaisia. Joukkohautoja kaivettiin parin kilometrin päähän pari ja jokaiseen meni ainakin yli tuhat. Koska 1945 monet olivat niin heikossa kunnossa, 2000 kuoli vielä amerikkalaisten saavuttua (29.4.1945).
Sodan loputtua aluetta tarvittiin asuntoalueeksi ja siinä se toimi 1960-l. alkuun asti. Tietysti parakit purettiin ja rakennettiin parempia tilalle. Sitten ne päätettiin repiä alas ja tehdä alueesta muistoalue (1965). SS:rakennukset olivat amerikkalaisten joukkojen käytössä ja sittemmin Baijerin mellakkapoliisin. Siellä on vain kaksi parakkia rakennettu uudelleen. Loppujen pohjat ovat täytetty sepelillä ja niissä voi olla muistolaatta. Juutalaiset olivat omassa parakissa. Heidän kohtelunsa oli surkeinta. Jostain syystä Dachauhun kuskattiin erityisesti katollisia pappeja yms. parisen tuhatta.
Alueella on pyöreä torni edustamassa katollista kirkkoa, oudon näköinen rakennus juutalaisten synagoogana, ruma betonipunkkeri ev.lut. kirkkona sekä aidan ulkopuolena on pieni ortodoksinen puurakennus, joka rakennettiin NL:n hajottua. Tänään erään parakkipohjan edessä oli parinkymmenen ihmisen seurue pitämässä muistotilaisuutta parin nunnan johdolla. Koska krematorion tuhka on käytännössä levitetty sen ympäristöön, on siinä rehevä puisto, joka toimii eräänalaisena hautausmaana. Muistomerkissä lukee tyyliin "uhrien muistolla ja eläville varoitukseksi". Dachaun kuolleiden luvuksi on kirjattu 43'000. Kaiken kaikkiaan vankeja oli 200'000. Teloituksen koko myös leirin johtaja Pohl muutama vuosi Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen. Myös amerikkalaiset ja vangit tappoivat leirin vartioita, mutta pääsyylliset olivat jo karanneet.
Kun ihmiset saapuivat portin läheiselle junalaiturille, he marssivat tunnetun "Arbeit macht frei" eli "työ tekee vapaaksi" portin läpi. Sitten mentiin rekisteröitäväksi ja saatiin numero, jota henkiöistä käytettiin (oli myös paidassa ommeltuna). Omat tavarat jätettiin säilöön ja suihkun kautta virallisiin vaatteisiin. Parakkien kaapeissa oli toinen vaateparsi sillä toinen oli työtä varten ja joskus vaatteitakin pestiin. Likaantuminen tai napin kadottaminen tietysti saattoi olla rangaistuksen aihe.
Aluetta ympäröi sähköpiikkilanka-aita. Lisäksi oli 8 m leveä nurmikko kaista, johon astuminen merkitsee "saa ampua konekiväärillä" vartiotorneista, joissa oli kaksi vahtia 24 h/vrk. Lisäksi oli leveä oja ja vielä alue, jossa oli vahteja ja koiria. Vain yksi kommunisti onnistui pakenemaan alueelta 1934. Hän kuoli kolmen vuoden päästä Neuvostoliitossa, ja lisäksi hänen vaimo kuoli keskitysleirillä. Dachau oli miesten leiri pitkään kunnes sodan loppuvaiheessa, jolloin jouduttiin perääntymään idästä, tuotiin myös naisia. Säännöt olivat kummallekin sukupuolelle samat. Eräs vartijoiden käyttämä konsti päästä eroon ikävästä vangista oli heittää lakki nurmikolle ja käskeä hakemaan se. Nopeimmat ehkä selvisi pois, mutta teloitettiin karkausyrityksestä myöhemmin. Ja jos ei totellut, niin voihan sen teloittaa siitä hyvästi sitten.
Työpäivän pituus oli 12 tuntia. Alueella tehtiin Messerschmitin osia ja muutenkin aseiden valmistus oli keskeinen työ, mutta toki mm. rakennettiin rautateitä tai peitettiin pommitusten tekemiä kuoppia lentokentällä. Läheisillä pelloilla viljeltiin mm. yrttejä, joita myymällä armeija sai rahaa. Kaneja kasvattamalla saatiin karvaa sotilaiden takkeja lämmittämään. Tunnetuista firmoista mainittakoon BMW, jossa lentokonemoottoreita valmistettiin ja esimerkiksi Agfa. Mikäli tehtaisiin oli päivittäin liian pitkä työmatka tehtiin vankileirejä lähemmäksi.
Työstä tarttui mukaan ilmeisesti osia, että eräs pystyi pitämään päiväkirjaa, josta on julkaistu yli 500 s. kirja. Tietysti muistelmia on julkaistu useita. Lisäksi oli pystytty väsäämään radio, jolla voitiin kuunnella radio Moskovaa ja BBC:tä moraalia ylläpitämään.
Lääketieteelliset testit palvelivat lääkkeiden kehitystä eli esim. tartutettiin malariaa ja ja testattiin tehoavatko lääkkeet. Painekammiossa saatiin selville paineen kesto. Merenkäyntiä varten juotettiin suolavettä ja otettiin aikaa kauanko kylmässä vedessä selviää. Kirput ja muut syöpäläiset olivat riesana ja erilaisten tautien levittäjinä.
Kotilukemiseksi on tarjolla audioguiden englannin kielinen
teksti. Uusia ja vanhoja kuvia wikipediasta (Block X on siis uudempi krematorio).
[Ev.lut. kirkon alttari on karu. Rakennus on vielä karumpi bunkkeri tyyliin 70-l.]
Sunnuntaina tulee BR:ltä myöhään illalla Polanskin The Pianist -elokuva 11 vuoden takaa. Siinä pianisti on Varsovan ghetossa. Youtubesa on traileri ja näyte, miten Chopin sujuu kohmeisilla sormilla.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen