Hamptonin sisätilaa

 Tuosta kartasta näkee, missä kaksi tärkeää lentokenttää sijaitsee. Samoin Hamptonin ja Windsor  hovit.

 Näitä asetelmia näki monessa paikkaa. Tiedä sitten kuinka perinteistä ja alkuperäistä tuo on.

 3D-rappuset.

Zeitin artikkelissa eräs tutkija fordert: Schluss mit dem Titelwahn. 
Der Doktortitel erfreut sich in Deutschland anhaltender Beliebtheit in allen Schichten und Ständen.
Kirjoittaja kertoo, ettei ole vertailukelpoista maata tuossa suhteessa. Tittelikoreuden pitäisi antaa laantua ja antaa oikeiden tutkijoiden keskittyä sen hankkimiseen, koska muuten tulee hutiloituja väitöksiä, joita hankitaan vain sen tittelin tähden.
On ehdotettu, ettei valtion rekistereissä ja henkilökorteissa olisi titteliä. Saksaa puhuvasta maasta kotoisin oleva työkaveri kertoi, että sen passissakin oli ollut titteli ja se ei itse sitä halunnut kirjoittaa joka paikkaan, mikä aiheutti joskus pään raapimista tullissa.

Saksalaisen stressiraportin mukaan
 2012 waren in Deutschland psychische Störungen für mehr als 53 Millionen Krankheitstage verantwortlich.
Esipuheen allekirjoittajana on itse Dr. Ursula von der Leyen
Zeitin jutussa mainitaan eräänä syynä:
Befristete Verträge und Leiharbeit haben in den vergangenen zehn Jahren stark zugenommen. 
Vastuullisuus on kaiketi minulle vierasta, kun en tuota adjektiivia tuntenut:
Mündige Arbeitnehmer sollten das Recht haben, ihre Zeit soweit wie möglich frei einteilen zu dürfen.
Ahkeraa tarkoittava sana tüchtig on sen sijaan tuttu. 

P.S. Taloussanomat kirjoitti HBRssä olleesta tutkimuksesta työpaikkakäyttäytymisestä.  

Tudorit

 Tudorit hallitsivat Englantia ja Irlantia 1485-1603. Henrik VII ja VIII , Edvard VI,  Maria I ja Elisabet I, Englannin ja Irlannin kuningatar, olivat suvun hallitsijat. Maria Stuart oli Skotlannin kuningatar 1542-1567, mutta hänen serkkunsa on Tudor-sukuinen Englannin ja Irlannin kuningatar Maria I 1553-1558. Tämä Bloody Mary mm.  poltti roviolla 300 vääräuskoista.
Maria Stuart jäi 20 vuodeksi kotivangiksi kunnes teloitettiin.   

 Hamptonin hovi valmistui 1500-l. alkupuolella.

Viime viikon Figarossa sattui olemaan sattuneesta syystä Maria Stuart ooppera aiheena.

Donizetilla on Tudor-triolgia Anna Bolena (Henry VIII:n 2. vaimo), Maria Stuart ja Roberto Deveroux (Elizabeth I:n rakastaja). Anna Bolenaa en ole nähnyt enkä kuullut.  Nuo nyt eivät ole niitä useimmin esittettyjä oopperoita. Vaikka kyseessä on englannin historia on Donizetti italiankielinen.
Englannin kansallisoopperassa tuppaavaat laulamaan englanniksi.

Kävin katsomassa Maria Stuardan elokuvateatterissa (tällä kertaa Maximissa, jossa on tilavat penkit, mutta ei ehkä paras mahdollinen äänentoisto) METin versiona.
Sitä jounsi Debbie, joka on siedettävämpi kuin normaalit oh my gosh timattiladyt. Tässä videossa hän haastatteli pääosan esittäjää harjoituksissa joulukuussa.
"Donizetti" ja "bel canto" ovat avainsanat. Mezzo-sopraanoa DiDonatoa (Mary) ylistettiin arvioissa. Myös 33-vuotias van den Heever (Elizabeth) sai runsaasti brava-huutoja. Ikää ei ehkä uskoisi tästä kuvasta. Hän ajoi hiukset pois tätä oopperaa varten. Kumpikin tähti käyttää peruukkeja.
NY Times sanoi

Oopperassa tarvitaan tietysti tenori Robert, joka on rakastunut enemmän Maryyn, kuningattaren sisarpuoleen, kuin kuningattareen, joka kuningatarta tietysti kismittää. Myös basso (Talbot), joka on hyvä ja yrittää taivuttaa Elizabethia vapauttamaan Mary, ja ilkeämielinen valtiosihteeri baritoni taistelevat Elizabethin tunteista. Taustalla on kuitenkin huoli, että Mary kaappaisi vallan myös Englannissa.

Tässä METin videossa on  ensimmäisen näytöksen finaalia, kun puna-asuinen kuningatar on metsästysretkelläään tullut katsomaan kotiarestissa olevaa sisartaan, jonka on annettu tallustaa vartioituna talon ulkopuolella. Tapahtuma ei ole historiallinen. Elokuviin ja oopperaan se on tietysti haluttu tuomaan dramatiikkaa. METin esittäjät, ohjaaja ja lavastaja/puvustaja vakuuttivat lukeneensa kirjoja ja katsoneensa elokuvatulkintoja asennoituessaan hahmoihin.
Siinä sisko polttaa päreensä eikä suostu enää matelemaan kuningattaren edessä. Kuningatar tietysti suuttuu ja lähettää takaisin kotiarestiin. Elokuvalähetyksessä nähty häkellyttävän hyvä versio on minusta parempi kuin tuo kenraaliharjoituksen video, jossa on enemmän vibraattoa ja vähemmän tunnetta.
Tässä vahemmassa videossa sama kohtaus.

Näytösten välillä arvioidaan kuluvan kymmenen vuotta.
Baritoni saa Elisabethin kirjoittamaan tappotuomion Marylle, joka mukamas juonisi salamurhaa.
Tässä videossa tokassa näytöksessä Mary valmistautuu seurueensa keskellä mestattavaksi ja rukoilee. Valtiosihteerin ilkeämielisyydessä tarjoama protestanttisen pastorin tapaaminen ei kiinnosta katollista Marya.
Loppu on todella vaikuttava kun se kävelee tuossa mustassa hämyisässä lavastuksessa portaita ylös punaisessa alusmekossaan, kuten katollisten martyyrien on tapana,  silmät peitettyinä mestattavaksi. Kts. kuva.

Roberto Devereux'n (1837) näin Mynssenissä. Ensi kaudella se pitäisi sitten tulla METistä. Ohjaus on vuodelta 2004, ja siitä on edullinen DVD:kin, jossa laulaa Elisabethin osan paikallinen huipputähti Edita Gruberova. Nottinghamin herttua oli Paolo Cavanelli.
Musiikki oli hyvää ja laulajat kanssa. Tosin tenori ei ollut kovin kaksinen. Illan tähti Gruberova sai brava-huutoja (ja bravo-huutoja italiaa sivistymättömiltä saksalaisilta) väliaploodeina, joista ekat kesti varmaan puoliminuuttia.

Ohjaus on moderni eikä mitenkään näyttävä (kts. kuvat).
Se oli minusta oopperan heikoin kohta.
Lavastuksessa oli vesiautomaatteja, sanomalehtihylly, pöytiä ja nojatuoleja. Kuoro näytti ensin kuin toimistoihmisiltä ja jossain kohti kuin viiden tähden hotellin työntekijöiltä. Kuningatar vaikutti hameessaan kuin nykyiseltä Englannin kuningattarelta. Herttuat olivat normaaleissa puvuissa.

Elizabeth I on vielä kuviossa mukana.  Roberto Devereux oli Essexin kreivi, mutta ooppera ei mikään historiallinen dokumentti ole.

Elizabeth oli lähettänyt (sala?)rakastajansa Roberto Devereuxin sotatantereelle hillitäkseen hovissa vallitsevia huhuja. Vastoin ohjeita Devereux oli sopinut rauhan ja saa siksi syytteen maanpetturuudesta kaateellisen neuvonantajan taholta.

Ollaan siis semmoisessa hotellin aulamaisessa tilassa. Kuoro lukee sanomalehtiä. Sara (naimisissa oleva Nottinghamin herttuatar on kalpeana huolesta).
Hän odottaa Roberton kohtaamista sillä niillä oli salainen suhde vuosia sitten. Sittemmin Sara meni naimisiin Roberton nuoruuden ystävän kanssa.
Roberto tulee saliin ja Elizabeth tajuaa, että Roberto viilenee häntä kohtaa prosessin ja toisen naisen takia. Jutellessaan kahden kesken yrittää hän lämmittää muistoja. Roberto kuitenkin paljastaa ihastuneensa toiseen naiseen eikä päästä kuningatartaan lähelle, josta Elisabeth suuttuu ja vannoon veristä kostoa epäuskottomuudesta, vaikka muutama minuutti sitten sanoi, ettei koskaan voisi tuomita kuolemaan häntä.

Sara pyytää Roberton luokseen yöllä ja Sara sanoo rakastavansa Robertoa ikuisesti. Roberto antaa sormuksen, jonka kuningatar on antanut. Kuningatar oli sanonut, että jos hän antaa sen takaisin, se on merkki siitä, että hänen henkensä on uhattuna ja kuningatar pelastaa hänet silloin. Sara antaa sinisen huivin, jossa on rakkauden tunnustus kirjailtuna.

Toisessa näytöksessä parlamanetti käsittelee Roberton tapausta. Lordi Cecil kertoo kuningattarelle kuolemantuomiosta (5:38), jonka kuningattaren pitää allekirjoittaa. Kuningatar epäröi vaikka saa kuulla, että kotiarestissa ollut Roberto on löydetty yöllä ja sen hallusta löytyi silkkinen huivi, jossa on rakkausteksti siis.

Nottinghamin herttua yrittää puolustaa ystäväänsä. Roberto tuodaan paikalle. Elizabeth näyttää myös huivin jonka Nottinghamin herttua tietysti tunnistaa, ja menee siksi melkein shokkiin. Hän ei kuitenkaan sano, että tunnistaa sen olevan vaimonsa huivi. Roberto kuitenkaan halua vastata kuningattaren vaatimuukseen tunnustaa, kenen se on. Sekä Elizabeth että herttua ovat nyt molemmat vihoissaan ja vaativat kuolemantuomiota, jonka kuningatar allekirjoittaa mustaan mappiin.

Kolmannessa näytöksessä nuori palvelija tuo Roberton kirjeen Saralle, jossa hän pyytää lähettämään sormuksen kuningattarelle, että hänen henkensä säästyisi (miksi se ei sitä antanut samantien sitten?! Missä välissä se kirjeen ehti lähettämään?!). Sara on pakkaamassa myös laukkuaan kun isäntä saapuu kotiin aika vihaisena.
Herttua tempaa kirjeen ja lukee sen. Laukun tavara puretaan ja se sitoo vaimonsa, ettei sormus lähde mihinkään.
Näyttömön poikki vedetään lasiseinä, jonka toisella puolella raahataan Robertoa ja pahoinpidellään.

Elizabeth on mustassa iltapuvussa ja hänen kruununjalokivet kannetaan jostain syystä esiin ja hän pitää hetken kruunuakin päässä. Kirjeen tuonutta nuorukaista retuutetaan näyttämön takaosassa.
Elizabeth on selvästi tullut taas katumapäälle rangaistuksesta. Sitten näyttämön reunalla eräs tyyppi päästää Saran vapaaksi, joka ryömien tuo kuningattarelle sormuksen, jota se on odottanut. Se käskee kaikkien viedä äkkiä sanaa hirttopaikalle, että tuomio pitää kumota. Kuka sen saa vietyä saa kruunun. Se on kuitenkin liian myöhäistä, sillä näyttämön takaa jyrähtää kanuunanlaukaus tuomion toteutumisen merkiksi.

Nottinghamin herttua astuu myös esiin. Murheen murtama Sara tunnustaa, että hän on se, jonka kanssa Roberto petti, mutta hän tuli tuomaan kuolemankin uhalla sormuksen, jotta Roberto pelastuisi. Kuningatar tivaa, miksi hän ei tullut ajoissa. Herttua tunnustaa, että se on hänen syytänsä: verta halusin, ja verta sain. Elizabeth sanoo, että näitää kumpaakin odottaa kuolemanenkeli. Hän heittää punertavahiuksisen peruukin pois (alta paljastuu vanhan naisen harva vaalea tukka) (kts. kuva). Hän ilmoittaa, että veljenpoikansa Jakob saa kruunun. Elizabeth lyhistyy maahan.

Memmingen

Vuoden vaihteessa esittelin Memmingenin kirkkoja. Viime viikolla oli vanhassa kaupungissa tulipalo.
Kts. BR:n uutinen. Minulla ei ole siitä talosta valokuvaa, mutta jokunen muu:

 Tämä on seitsemän katon talo (Siebendächerhaus). Tämän sivun talot ovat Memmingenissä.

 Tässä näkyy kaupungin muuria.

 Jonkin sortin ex. kasarmeja. Ei kovin kaksisessa kunnossa.

 ?!

zum Älles?

Gedenktag

YK julisti 27.1. päivämäärän kansainväliseksi muistopäiväksi (International Day of Commemoration) v. 2005. Kyseisenä päivämääränä 27.1.1945 venäläiset pääsivät Auschwitz-Birkenauhin asti ja 7000 ihmistä vapautui. Kaikkiaan siellä sai surmansa miljoona.

Suomessa vainojen uhrien muistopäivää on vietetty v. 2002. Nimi antaa myöten sisällyttää mm. myös NL:n gulagin.

Ylellä alkoi juuri  kolmiosainen rasismi Suomessa historiasarja.Yleradio1:n ohjelmapäällikkö on jo saanut moitetta asiasta: "Tästä ohjelmasta on jo tiedotettu, mikä on saanut muutaman kuuntelijan pahoittamaan mielensä. Heidän mielestään rasismista ei pitäisi ollenkaan puhua, kun heidän mielestään sitä ei ole Suomessa olemassakaan. Tästä olen eri mieltä. Joka tapauksessa on ehkä viisaampaa kuunnella ohjelma ennen kuin sitä lähtee arvioimaan."

Saksan tunnetuin taiteenkeinoin toteutettu muistomerkki lienee Berliinin kivipuisto (kts. kuvat). Se on lähellä Merkelin ja kumppanien käyttämiä rakennuksia Brandenburgin torilla. Kaupungissa on myös tapettujen homoseksuaalien muistolle on oma harmaa kivi.

Äärioikeistouutisia näkyy Saksan mediassa tuon tuostakin. Viime viikolla oli mm. yksi oikeudenkäynti.

"Brandenburgs Ministerpräsident Matthias Platzeck (SPD) rief am Sonntag in Potsdam dazu auf, entschlossen gegen Rechtsextremismus Widerstand zu leisten. "Der Opfer des Nationalsozialismus zu gedenken, bleibt ein zeitloses und  unumstößliches Gebot", sagte Platzeck.." (RBB)

Holokaustin kieltäminen on tunnetusti rikos ainakin Saksassa (ehkä Itävallassa myös vai mikä tapaus se joku vuosi sitten olikaan).

Pentti Rönkön raportti lauantailta esittelee saksalaista menoa. 

Tällä viikolla Baijerin Landsberg am Lechissä oli muistotilaisuus bunkkerissa, jota 20'000 (ulko)keskitysleirivankia rakensivat. 7000 arvioidaan kuolleen.  Bunkkeri on edelleen puolustusvoimien hallinnassa.
Paikalla oli poliitikkojen lisäksi leiriltä selvinneitä, joista pari piti puheen. Toinen luki tuttavansa kirjaa. Tämä 80-v. mies kiertää autollansa Baijerin kouluja puhumassa. Toinen lahjoitti vangin pukunsa. Myssenin juutalainen museo tekee työtä kertomusten keräämisessä. Gedanktakt on BR:n Mediathekissa vielä pari päivää nähtävillä. Tässä tiivistelmä uutisvideona. Luonnollisesti tilaisuudesta kului pari minuuttia sehr geehrte se ja se luetteloon eikä puhallinmusiikkiakaan voi perinteiseen tapaan välttyä.

Münchenin ja Schleissheimin viereisessä pitäjässä Dachaussa ja sen keskitysleirimuistoalueella käy vuosittain 800'000 turistia. Dachauhun pääsee S2 S-Bahnilla keskustasta ja sitten asemalta linja-autolla perille. Matkaan kannattaa varata ainakin tunti. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta jos haluaa audioguiden, lyhyen tai pitkän opastuksen niin ne maksaa 1,5-3 eur. Valtio siis tukee asiaa.




2,5 tunnin englanninkielinen opaskierros alkoi museosta, kiersi parakin ja krematorion ja lopuksi oli 20 minuutin dokumenttielokuva.
Museossa tekstit ovat sentään sekä saksaksi että englanniksi. Luettavaa riittää. En tullut ajatelleeksikaan, kuin kansainvälinen paikka Dachau oli vankien puolesta. Suomestakin oli ollut viisi miestä.



Dachaun rooli oli erityinen sillä se perustettiin jo 1933 poliittisten vankien "suojelemiseen". Dachausta otettiin mallia kaikin tavoin muita leirejä varten.
Berliinin parlmenttitalon palon jälkeen säädettiin laki, että kenet tahansa voidaan vangita ilman oikeudenkäyntejä. Vankilat eivät riittäneet alkuunkaan Hitlerin tarpeisiin vaan tarvittiin keskitysleirisysteemi.


BR:n sivuilla on kuvia KZ Dachausta.

Aluksi vankeja oli (vain) 5000. Silloin oli kaiketi mahdollista nukkua yksi henkilö per vuode ja käydä kerran viikossa suihkussa. Vuosien mittaan porukkaa oli 35000, jolloin oli neljä henkeä per vuode. Kävelevät luurangot eivät leveyden puolesta paljoa tilaa vie.




Parakkeja oli n. 35 (kts. ilmakuva alueesta, jossa vasemmalla oli siis SS-miesten alue erikseen.). Keskellä oli kylpyhuone ja WC. Molemmissa päissä saattoi asua esim. 400 ihmistä.Herätys oli klo 04. Sitten oli aikaa peseytyä, syödä soppaa/korvike kahtia ja klo 05.15 piti olla laskennassa pihalla. 5000:n vangin laskenta kesti vähintään tunnin jolloin piti seisoa pihalla asennossa luonnollisesti kelistä riippumatta.
Illalla oli sama uudelleen. Asennossa seisottaminen oli myös rankaisukeino. Koko porukan seisottamisennätyksen arvioidaan olevan 20 tuntia, kun etsittiin karkuria. Vihdoin se löytyi ja teloitettiin.




Liikkumisesta seurasi tietysti rangaistus, kuten monesta muustakin asiasta, kuten jos viltti oli huonosti pedattu, lattia ei ollut siisti tai alumiiniset aterioimisvälineet eivät kiiltäneet hopeanlailla. Museossa on esimerkiksi pöytä ja keppi, jolla lyötiin 25-50 kertaa vangin laskiessa lyönnit. Mikäli taju lähti aloitettiin laskeminen jostain aiemmasta kohtaa uudelleen. Lisäksi tyypillinen rangaistus oli sitoa kädet selän taakse ja siteeseen liitetystä narusta jätetään  roikkumaan tunniksi ylös. Ruokailun kieltäminen tuntuu siis kevyeltä rangaistukselta. Seisontakopissa puolestaan ei juuri mahtunut kuin seisomaan ja sitä saattoi kestää kuusikin vuorokautta. Rangaistuksen jälkeen joutui takaisin työhön. Rangaistus tietysti seurasi, jos työteho ei ollut tyydyttävä.



Huonokuntoisemmat joutuivat lääkärintarkastukseen. Jos ei katsottu paranevan pian, joutui sairasparakkiin, josta päätyi junanvanuihin ja esimerkiksi Auswitschiin kaasutettavaksi. Myös Itävällassa Linzin lähellä oli kaasutuslaitos.

 
Myös Dachaun krematoriossa oli kaasukammio, mutta sitä ei jostain syystä käytetty. Ensimmäinen polttouuni rakennettiin 1942, mutta pian piti laajentaa toiseen rakennukseen usealla uunilla. Sodan loppuvaiheessa loppui hiili eikä kaikkia ruumita ei pystytty polttamaan. Niitä oli isot kasat alueella ja junanvaunuissa odottamassa amerikkalaisia. Joukkohautoja kaivettiin parin kilometrin päähän pari ja jokaiseen meni ainakin yli tuhat. Koska 1945 monet olivat niin heikossa kunnossa, 2000 kuoli vielä amerikkalaisten saavuttua (29.4.1945).

Sodan loputtua aluetta tarvittiin asuntoalueeksi ja siinä se toimi 1960-l. alkuun asti. Tietysti parakit purettiin ja rakennettiin parempia tilalle. Sitten ne päätettiin repiä alas ja tehdä alueesta muistoalue (1965). SS:rakennukset olivat amerikkalaisten joukkojen käytössä ja sittemmin Baijerin mellakkapoliisin. Siellä on vain kaksi parakkia rakennettu uudelleen. Loppujen pohjat ovat täytetty sepelillä ja niissä voi olla muistolaatta. Juutalaiset olivat omassa parakissa. Heidän kohtelunsa oli surkeinta. Jostain syystä Dachauhun kuskattiin erityisesti katollisia pappeja yms. parisen tuhatta.


Alueella on pyöreä torni edustamassa katollista kirkkoa, oudon näköinen rakennus juutalaisten synagoogana, ruma betonipunkkeri ev.lut. kirkkona sekä aidan ulkopuolena on pieni ortodoksinen puurakennus, joka rakennettiin NL:n hajottua. Tänään erään parakkipohjan edessä oli parinkymmenen ihmisen seurue pitämässä muistotilaisuutta parin nunnan johdolla. Koska krematorion tuhka on käytännössä levitetty sen ympäristöön, on siinä rehevä puisto, joka toimii eräänalaisena hautausmaana. Muistomerkissä lukee tyyliin "uhrien muistolla ja eläville varoitukseksi". Dachaun kuolleiden luvuksi on kirjattu 43'000. Kaiken kaikkiaan vankeja oli 200'000. Teloituksen koko myös leirin johtaja Pohl muutama vuosi Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen. Myös amerikkalaiset ja vangit tappoivat leirin vartioita, mutta pääsyylliset olivat jo karanneet.

Kun ihmiset saapuivat portin läheiselle junalaiturille, he marssivat tunnetun "Arbeit macht frei" eli "työ tekee vapaaksi" portin läpi. Sitten mentiin rekisteröitäväksi ja saatiin numero, jota henkiöistä käytettiin (oli myös paidassa ommeltuna). Omat tavarat jätettiin säilöön ja suihkun kautta virallisiin vaatteisiin. Parakkien kaapeissa oli toinen vaateparsi sillä toinen oli työtä varten ja joskus vaatteitakin pestiin. Likaantuminen tai napin kadottaminen tietysti saattoi olla rangaistuksen aihe.

Aluetta ympäröi sähköpiikkilanka-aita. Lisäksi oli 8 m leveä nurmikko kaista, johon astuminen merkitsee "saa ampua konekiväärillä" vartiotorneista, joissa oli kaksi vahtia 24 h/vrk. Lisäksi oli leveä oja ja vielä alue, jossa oli vahteja ja koiria. Vain yksi kommunisti onnistui pakenemaan alueelta 1934. Hän kuoli kolmen vuoden päästä Neuvostoliitossa, ja lisäksi hänen vaimo kuoli keskitysleirillä. Dachau oli miesten leiri pitkään kunnes sodan loppuvaiheessa, jolloin jouduttiin perääntymään idästä, tuotiin myös naisia. Säännöt olivat kummallekin sukupuolelle samat. Eräs vartijoiden käyttämä konsti päästä eroon ikävästä vangista oli heittää lakki nurmikolle ja käskeä hakemaan se. Nopeimmat ehkä selvisi pois, mutta teloitettiin karkausyrityksestä myöhemmin. Ja jos ei totellut, niin voihan sen teloittaa siitä hyvästi sitten.

Työpäivän pituus oli 12 tuntia. Alueella tehtiin Messerschmitin osia ja muutenkin aseiden valmistus oli keskeinen työ, mutta toki mm. rakennettiin rautateitä tai peitettiin pommitusten tekemiä kuoppia lentokentällä. Läheisillä pelloilla viljeltiin mm. yrttejä, joita myymällä armeija sai rahaa. Kaneja kasvattamalla saatiin karvaa sotilaiden takkeja lämmittämään. Tunnetuista firmoista mainittakoon BMW, jossa lentokonemoottoreita valmistettiin ja esimerkiksi Agfa. Mikäli tehtaisiin oli päivittäin liian pitkä työmatka tehtiin vankileirejä lähemmäksi.
Työstä tarttui mukaan ilmeisesti osia, että eräs pystyi pitämään päiväkirjaa, josta on julkaistu yli 500 s. kirja. Tietysti muistelmia on julkaistu useita. Lisäksi oli pystytty väsäämään radio, jolla voitiin kuunnella radio Moskovaa ja BBC:tä moraalia ylläpitämään.

Lääketieteelliset testit palvelivat lääkkeiden kehitystä eli esim. tartutettiin malariaa ja ja testattiin tehoavatko lääkkeet. Painekammiossa saatiin selville paineen kesto. Merenkäyntiä varten juotettiin suolavettä ja otettiin aikaa kauanko kylmässä vedessä selviää. Kirput ja muut syöpäläiset olivat riesana ja erilaisten tautien levittäjinä.
Kotilukemiseksi on tarjolla audioguiden englannin kielinen
teksti. Uusia ja vanhoja kuvia wikipediasta (Block X on siis uudempi krematorio).

---

[Ev.lut. kirkon alttari on karu. Rakennus on vielä karumpi bunkkeri tyyliin 70-l.]

Sunnuntaina tulee BR:ltä myöhään illalla Polanskin The Pianist -elokuva 11 vuoden takaa. Siinä pianisti on Varsovan ghetossa. Youtubesa on traileri ja näyte, miten Chopin sujuu kohmeisilla sormilla.