Aïda

 Kansallisoopperan kauden avaus oli Aïda. Liput eivät näköjään olleet ensi-iltaan normaalia kalliimpia. 38 eurolla selvisi hyvin. Tapaus Mattilaan olisi ollut melkein tuplahinta. Tällä hetkellä näytöksiin on jäljellä vain kalleinta kategoriaa. Onneksi olen lomalla säästämässä silloin.

Oopperan sivulta käy ilmi, kuka lauloi ketäkin. Mika Pohjola oli yllättäen Radames, mutta hoiti osan kyllä hyvin. Vain ekassa näytöksessä oli vähän vaikeuksia laulamisessa kilpaa orkesterin kanssa.  Sivulla on myös muutama kuva.Vaatetus on siis pikemminkin about 1900-l.
Stefano Ranzani oli kapellimestari, joten lienee tuntenut Verdinsä.

Egyptiläinen sediini tilasi Verdiltä oopperan v. 1870 ja siitä sitten syntyi Aida.Alunperin suunnitelmissa oli julista Suezin kanavan avausta, mutta se ehti tapahtua jo hyvissä ajoin.
Päädramaturgi Koivistoinen esitteli teoksen ennen alkua lämpiössä (Foyer'ssa sanoisi saksalainen kun haluaa hienostella).
Hän kertoi, ettei Verdi päässyt edes opiskelemaan musiikkia, kun oli vanha ja pianon soitto ei sujunut, mutta onneksi löytyi tukijoita yksityiseen opetukseen.
Ensimmäisen huonosti menestyneen oopperan jälkeen hän sanoi lopettavansa oopperoiden tekemisen. Nabucco sen sijaan oli menestys. Sittemmin hän sävelsi oopperoita luokkaa pari vuodessa, koska vanhoja ei haluttu esittää vaan piti olla uutta. Aïdakin valmistui mukamas vain neljässä kuukaudessa.
Menestyshän siitäkin tuli joskin joku saksalainen kriitikko kävi sen katsomassa kahdesta, eikä pitänyt siitä sittenkään ja vaati saada rahoja takaisin oopperan kustanjalta ml. junamatkat ja huonot asemalounaat. Verdi salli maksaa muut paitsi lounaat, koska se ei ollut hänen vika - sillä ehdolla, ettei kriitikko tulisi katsomaan Verdin ensi-iltoja. Seuraavaa pitikin odottaa 16 vuotta jostain syystä.
Aïda on niin juhlallinen, että sen kanssa on avattu Bulevardin Suomalainen ooppera ja silloin kun niimeksi tuli Kansallisooppera..

Minulla oli taukoa edellisestä Sempher oopperassa nähdystä versiosta jo kolme vuotta.
Tätä Kansallisoopperan versiota en ole sattuneesta syystä nähnyt, kun sen ensi-ilta oli 2010. Tämä oli 14 esitys. Kyllä tuota kelpasi katsella ja kuunnella. Lavaste oli itämainen palatsi, jossa kulta kimalsi. Videotykillä projisoitiin näyttäviä efektejä, jotka tosin jotenkin tuntyi 90-lukulaiselta.


Aïda on etiopian kuninkaan tytär orjana egyptiläisessä hovissa.
Celeste Aïda on varmaan oopperan tunnetuin aaria, jota tähdet esittävät konserteissaan tietysti. Tässä Jussi Björlingin äänityksenä. Kohdassa 1:20 alkaa celeste ja 2:30 kohdassa tulee jo ilmaa pihalle hyvin.
Sen laulaa ekassa näytöksessä Radames, joka haaveilee pääsevänsä valitsemaan Aïdan puolisokseen, kun tulee valituksi sotapäälliköksi.

Siitä ei puolestaan ole iloinen talon rouva Amneris, joka aavistaa noiden kahden välillä olevan jotain. Lisäksi hän toivoo sankarin palaavan voittajana (ritorna vincitor) sillä Radames tuli valituksi.

Toisessa näytösessä on alussa pitkähkö Aïdan and Amneriksen synkkä duetto, jossa Amneris ensin sanoo Radameksen kaatuneen ja kun Aïda järkyttyy pahasti se korjaa kertomuksensa ja kertoo olevansa kilpakosija Aïdalle, joka anoo armoa lopussa. Radameksen johtamaa voittoa juhlitaan komealla toitotuksella ja marssilla, joka on tämän oopperan tunnetuimpia numeroita Celeste Aïdan kanssa. Wikipedian mukaan Verdi "teetti juhlamarssiin kuusi ”aidatrumpettia”, kolme As- ja kolme H-vireistä. Ne muistuttavat aitoja egyptiläisiä soittimia". Kun toiset torvet vastaavat toisessa sävellajissa toiselta puolelta salia kuulostaa se marssi vielä mahtavammalta.
 Tuossa kohdin on porukkaa lavalla, ja sitä rahkeiden mukaan saattaa olla useampi sata kuorolaista ja näyttelijää.

Ramades saa tahtonsa läpi monien etiopialaisten orjien vapauttamisesta, mutta Aïda ja hänen isänsä jäävät vangiksi. Tässä ohjauksessa vangeilla oli oranssit haalarit.. Aïdan sijaan hän saakin ei niin yllättäen kuninkaalta luvan Amneriksen kanssa lyödä hynttyyt yhteen.

Kolmannen näytöksen alussa on pitkä Aïdan monologi sisältäen tunnetun O patria mio:n. Tuo Leontyne Pricen esitys ei taida jättää toivomisen varaa. Price on ilmeisesti ollut tuon roolin suuri tähti mm. MET:issä 50-luvulla. Radameksen sijaan tuleekin egyptiläisten kuningas eli sen isä esiin ja kertoo uuden sodan olevan tulossa ja kehottaa Aïdan onkivan tietoonsa, mitä kauttaa Ramades johtaa egyptin joukkonsa etiopialaisia vastaan, että ne voivat järjestää väijytyksen. Siitä seuraa perheriita ja isä poistuu vihaisena. Sitten Ramades saapuu reippaana, mutta Aïda ei ole. Radames paljastaa sotasuunnitelman (solan) ja he päättävät karata yhdessä, mutta Amneris oli sotilaineen salakuunnellut heitä ja Ramades pidätetään, kun taas isä ja tytär pääsevät pakoon. Ohjauksessa oli hauskasti tehty varjon avulla, kun isä kolkkaa vartijan ja vaihtaa siltä vaatteet pääleen.

Neljäs näytös alkaa Amnerisin voivottelulla, kun rakkauden kohde meni tekemään semmoista ja yrittää saada suostuteltua paikalle pyytämäänsä vankia (Radames) katumaan tuomiota miettimään tuleville papeille asiaa, mutta mies on sitä mieltä, että elämästä on kadonnut mielekkyys ja kuolema on paras ratkaisu. Lisäksi Amneris aneli Radamesta unohtamaan Aïdan, joka Radamesin yllätykseksi vielä elääkin.

Eipä siinä valitus auta kun pappien tuomio käy toteen kun vastausta ei kuulu vaikka kolmesti kysytään. Keskeinen osa kuulustelu osa alkaa 3:30 kohdalla draattisine Verdi jyristelyineen. Tuo amerikkalainen mezzosopraano Zajick on näissä METin pätkissä pätevä.

Mies pistetään hautaan elävältä ja kuinka ollakkaan Aïda on livahtanut hautaan myös. Sielle ne sitten jutustelevat (tekstitys englanniksi) ja kuuntelevat kuinka maanpäällä papeilla on jotkut kemut.  Tässä ohjauksessa juotiin myrkkyä lasista ja kuoltiin sohvalla sylikkäin.