Kävin katsomassa Tristanin ja Isolden viimeisessä esityksessä. Kaikki näytökset olivat hyvin myytyjä jo kauan ennen ensi-iltaa. Teoksen harvinaisuus (viimeeksi esitetty kansallisoopperassa v. 1973) ja Matti Salminen auttoivat varmaan asiaa. Solistikaarti on kuitenkin kauttaaltaan jokaisen näkemäni kritiikin mukaan korkeatasoinen.
Ehkä joidenkin mielestä +25 lämpötilassa voisi tehdä muutakin kuin istua liki 5h oopperassa.. Noh, ei siellä sisällä ollut hellettä.
Hesarin ylistävään kritiikin, jonka otsikossa lukee "soi sensaatiomaisen kauniisti" voi helposti yhtyä. Vain ohjausta on kritisoitu keskinkertaiseksi ja sen jotain ratkaisuja.
Taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi siis oli mukana laulamassa Isolden petollisena palvelijana Brangänena ja antoi Hesarille haastattelun. Tietysti myös Höblan kriitiikki oli kiittävää. Hienosteleva oopperakävijäkin ylisti totta kai.
Toimittaja Nordell kirjoitti Kirkossa&Kaupungissa, että Wagnerin musiikki voi viedä tajun. "Harvoin muistan kuulleeni Kansallisoopperassa näin syvää, lämmintä ja nyansoitua soittoa. Samaan tasoon ylsi kansainvälinen solistikaarti, joka voisi laulaa missä tahansa maailman oopperatalossa. "
Tosiaan, näytteleminen ei ollut ehkä ohjauksestakin riippuen mitään kertakaikkisen ihmeellistä. Jotekin tuosta jäi kiihkeä rakkaus uupuumaan.
Tähtitenori esiintyy näköjään Tristanissa ja Isoldessa Wienissäkin. Pitänee harkita vakavasti itsenäisyyspäiväviikonlopun viestosta siellä ja käydä samalla juomassa Kinderpunschit ja gebratene Mandelnit syömässä. Tässä se laulaa Bayreuthin ohjauksessa 3 vuotta sitten. Siellä ei todellakaan tarvitse tehdä perinteisiä ohjauksia, kuten vuotta edeltävässä ohjauksessa näkyy.
Ooppera täyttää oikean oopperan kriteerit, sillä ruumita tulee ja kolmoisdraamaa löytyy.
Taustajuonena on että ritari Tristan on tapannut Isolden puolison kaksintaistelussa, ja haavottunut. Hän saa nerokkaan idean mennä salanimen turvin parantajana tunnetun Isolden hoiviin. Tämä tunnisti sen surmaajaksi, mutta ei pystynyt kostamana. Tristan lähtee, mutta palaa uudelleen - tällä kertaa hakemaan Isoldea kuningas Marken (Matti Salminen) puolisoksi. Isolde päättää tappaa Tristanin käskemällä seuralaisneitonsa (Brangäne, Lilli Paasikivi) sekoittamaan tappavaa juomaa, mutta se sekoittaakin lemmenjuomaa, jolloin kolmiodraama on valmis. Tässä ohjauksessa se tosin oli silkkaa merivettä, mikä tahtoo sanoa, että ne olisi rakastuneet muutenkin.
Rakastavaiset tapaavat yöllä. Kuninkaan ritari Melot (Waltteri Torikka) vihjaa kuninkaalle, ja ne löytävät rakastavaiset yhdessä. Marke pahoittaa mielensä ottopoikansa pettäessä häntä. Tristan haavoittuu Melotin toimesta. Sen palvelija (Kurneval, Tommi Hakala) kuskaa sen Cronwellista Bretagneen asti kitumaan ja odottamaan Isoldea, joka saapuu ja sitten Tristan, joka tekee näyttämölläkin tunnin kuolemaa, kuolee. Markekin saapuu paikalle armahtamaan heitä. Du treulos treuester Freund. Isolde saa kunnian päättää oopperan aariaan ja Tristanin kuollessa vieressä.
In dem wogenden Schwall,
- in dem tönenden Schall,
- wehendem All –
- versinken –
- höchste Lust!
Jos alkusoitosta käy ilmi, ettei tämä ole mikään tusinaooppera. Sitä on kuulemma analysoitu vaikka kuinka, sillä siinä jää jotain puuttumaan (täyttymättä) perinteisen kaavan mukana, mikä voi vittata teoksen vaillinaiseen rakkauteen. Sitä voi kuunnella Youtubesta löytyvät kaiketin hieman lyhennetyssä esityksessä , jossa esiintyy
Wagner-laulajalegendan Birgit Nilssonin. Myös pääosien herrat ovat kovin tunnettuja. Nilssonin mukaan hyvä Wagner-laulaja tarvitsee hyvät kengät ja yleensäkin laulajan pitää pysyä pystyssä kaltevilla lattioilla.
Jos pelkkiä välisoittoja haluaa, niin tässä erikseen 2. näytös ja 3. näytös.
Ooppera Sanomissa on tietysti teos pääosassa. Siinä todetaan, että Salminen lauloi osan ensimmäitä kertaa 1974 Kölnissä. Ei tosiaan ikä ääntä paina.
Ensikautta voi jo suunnitella. Siellä on nyt hurja määrä Lumikuningattaren esityksiä, että ei ole ehkä niin tunnista kiinni kuten viime vuonna saada lippua. Die tote Stadt on varmaan taas menestys.
Oopperan ensi-ilta oli Mynssenissa 1965, joten muutama suttuinen kuva sieltä. Ludwig II oli jo silloin ollut vuoden Baijerin kuninkaana, joten ei ihme, että ensi-ilta oli siellä.
Radio1 on lähettänyt ansiokkaasti Wagner-ohjelmia mm. Figarossa ja Verdi&Wagner ohjelmiston 1900-l. mestarilaulajien tulkitsemina. MAN:in Wagner-ohjelman kuunteluaika alkaa olla loppu.
Epookki-ohjelmassa keskusteltiin säveltäjä Järnefeltin wagnerismista. Kova heppu.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen