Jenůfa

Kävin katsomassa Leoš Janáčekin (1854-1928) Jenůfan (1904). Hän on säveltänyt monenlaista musiikkia, mutta muutamista oopperoista tuo on tunnetuin. Berliinissä Rattle johtaa juuri ensi-illan saanutta Kat'a Kabanovaa. 2012 oli Tapaus Makropulos.

Kansallioopperan esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä lähinnä Mattilan ansiosta, mutta ei tuossa henkilöityksessä kyllä ole valittamista muutenkaan.  Kapellimaisterinkin luulisi teoksen tuntevan: "Tšekkiläinen kapellimestari Jakub Hrůša (s. 1981) on Prahan filharmonisen orkesterin musiikillinen johtaja ja ylikapellimestari".  Kts.   Traileri.  Oopperan tiedotuslehden s. 7 alkaen on Mattilasta juttu, jossa Mattila kehuu ohjausta lempiohjauksekseen ko. oopperasta. Stara ja Waltteri Torikka oli myös Kantapöydän vieraana 29.1.

Toimittaja Koskinen ei tosin ollut ohjauksesta eikä kapellimestariudesta kovin innostunut. Sen sijaan hän suitsutti äitipuolen roolin, johon Mattilakin kohta vaihtaa, laulanutta Päivi Nisulaa. Hän pääsee etenkin 2. näytöksessä ääneen - välillä tavalla, että jalkapohjatkin menevät kananlihalle. Siinä kun äitipuoli järjestelee kasvattityttärensä elämää raa'alla tavalla.
Punaisessa Viivassa hän esitti Topin eukkoa. Joku kriitikko silloin käytti hänen äänestään sirkkeli vertausta. Epäilemättä illan tähti. Jorma Silvastikin loisti Lacana, jolla on aika paljon laulettavaa. Melkein voisi Karitalle antaa pronssia.

Hs.fi:n mukaan vauhtiin päästiin toisessa näytöksessä.

Toimittaja Kuusisaari oli kirjoittanut Keskisuomalaiseen.

Tässä oopperassa kuten ei ollut minusta mitään hittiaarioita ja muutenkin synkkä ja raskas, joten sen puoleen ei minusta ole mikään yleisömagneetti.  Musiikki oli omalaatuista että kyllä verdeistä sen erottaa. Alkusoitto on lyhyt ja aika onneton. 

Jenůfa rakastaa serkkuaan Števaan  ja he odottavat lasta ja aikovat naimisiin. Števa on joutumassa sotaan, mutta Jenůfa rukoilee korkeammalta taholta, ettei niin kävisi eikä niin käykkään. J:n äitipuoli Kostelnička ei pidä S:n juopumisesta. Se kun tapaa J:n maasta makaavasta juhlivan joukon keskeltä. Ilmeisesti hänen kuollut miehensä oli kova  ryyppääjä eikä halua kasvattityttärelleen samaa kohtaloa.
Muori ei anna niiden mennä naimisiin ennen kuin Števa on ollut vuoden selvinpäin.

Števan velipuoli Laca haluaisi J:n kanssa nimisiin, mutta Jenůfa ei. Laca on Števalle tietysti kateellinen ja suuttuu kun Jenůfa iloitsee, ettei Števa joudukkaan sotaan, että tekee oikein puukolla haavan Jenůfan poskeen, jota katu hetimiten. 

Musiikissa on kuultavissa slaavilaisia piirteitä ja meininkiä näyttämöllä, kuten tässä pätkässä, jossa

J. on synnyttänyt lapsen salaa. Števa rakastuu pormestarin nättiin tyttöön eikä halua arpista Jenůfaa. Äitipuoli kiristää Števalta äskettäin syntyneen lapsen elatusrahaa. Sitten se vielä valehtelee Lacalle, että lapsi on kuollut, että se saisi sen kiinnostumaan naimaan Jenůfan. Jotta asia olisi totta, äitipuoli vie salaa lapsen jäiseen virtaan hukkumaan (ei näytetty näyttämöllä) (tuossa pätkässä oli aikamoinen mielipuolikohtaus ja näyttelijän työ).

Äitipuoli on antanut J:lle unilääkettä, vienyt lapset jokeen ja kertoo J:lle, että lapsi on  kuollut ja Laca tulee lohduttamaan Jenůfaa ja toivoo heidän viettävän yhteistä elämä.

Kun häiden aika tulee niin lapsi löytyy vedestä ja Jenůfa shokissa sanoo itse tappaneensa sen, mutta äitipuoli tunnustaa tekonsa. J ainakin antaa anteeksi ja ihmisetkään eivät K:ta kivitä.

Lavastus on aika pelkistetty. Puiset lautaseinät lattiasta kattoon. Välillä enemmän tai vähemmän auki.Lattiasta tulee kallio, ja toisessa näytöksessä, jossa pitäisi olla talon sisällä on aikamoinen siirtolohkare, jonka takana on olevinaan makuuhuone. Kolmannessa näytöksessä ihmisillä on kiviä kädessä, kun haluavat kivittää lapsen tappajan.
Takana on alussa viljepelto. Tuossa kun pitäisi olla mylly keskeisessä osassa, mutta nyt ei näkynyt mitään. Ksylofonin tikutuksella kuvataan uhkaavan aihetta, joka voisi olla myllyn rattaista peräisin, kun päädramaturki Koivisto erinomaisessa esittelyssään vihjaili.
Puvustus on asiaankuuluvaa, jollaista olisi voinut olla alkuperäisessäkin oopperassa.

Mynssenin versiossa jokunen vuosi sitten näyttämöllä oli alussa vain pari kalliota, myrkkytynnyreitä (kuorolla oli vihreää maalia kasvoissa), taustalla pari tuulivoimalaa ja kasvattiäiti (Kostelnička) kuorimassa perunoita yhdessä nurkassa. Toisessa näytöksessä oli kallion päälle ilmestynyt talo, jossa oli kattokin. Lisäksi oli ikäänkuin suuren tuulivoimalan varren juuri. Kolmannessa näytöksessä ei ollut kattoa ja sisustusta oli hieman muutettu. Alkuperäisessä versiossa kun puhutaan myllystä niin tämä nyt oli hiukkasen modernempi versio. Puvustus näytti 60-70-lukulaiselta. Se ei ollut tässä juonikuviossa kovin oleellista. Tässä ko. produktion esittelyvideo. Näytteitä lavastuksesta ja musiikista voi katsoa ooppera TV:stä. Koskakohan tuollaista teoksen avaavaa materiaalia saataisiin Suomessakin tuotettua.