Don G

Kansallisoopperassa oli muutama näytös Don Giovannia (ei uutuus). Mikäpäs siinä. Kannattahan tuota katsoa uusintanakin. Näytös oli 58. esitys ensi-illan jälkeen ja sali oli täysi. Uusi henkilöitys tuo tietysti vanhaankin ohjaukseen vaihtelua.
Viime kesänähän sitä nähtiin Aleksanterin teatterissa, johon liittyvästi kirjoituksessani on juontakin.
Kansallisoopperan lähes talon ikäinen 20-vuotta vanha ohjaus tosin häviää 9-1.  Lavasteet ovat kliinisen valkoiset. 
Melkein koko ajan - ehkä libretonkin mukainen tosin - ollaan hämärässä, että hahmoja on hankala nähdä. Ekan näytöksen aikana valoteknikot askaroivat hyvän aikaa ja toisessa näytöksessä jo ainakin valonheitin seurasi DG:ia yhdessä kohtauksessa.
Vähemmän huumoria kuin mitä tässä ohjauksessa on voi tuskin oopperaa muuttamatta tehdä. Harvoja väläyksiä oli mandolinin soittajan (Jukka Särkkä) soiton hiipuminen ennen kuin serenadia laulava DG heittää lisää lantteja. Noh, sentään oikeasta soittajasta pisteitä.

Kortekankaalla on jo ikää tuohon DG:n  rooliin. Ei ihme, että Leporellolla oli niin paljon nimiä.
Komtuurin rooliin ei toki kantamiehityksestä parempaa löydy kuin herra Soasepp. Plathan ei ollut tällä kertaa apuri Leporellona vaan Masettona. Vaatetus näytti melkein pohjalaiselta.  Niina Keitel oli oivallinen Zerlina.
Katajala lauloi tasaisella ominaisella vibraatorllaan Don Ottavion. Donna Elviran laulaja sopisi enemmän kirkkomusiikin pariin, mutta toisaalta tuon katkeroidun rouvan osaan sopiva.

Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom piti sunnuntaina johdantopuheenvuoron ennen DocPoint festarin elokuvaesitystä. Siinä hän keksi verrata Don Juan tarinaan pohjautuvaa DG:ia anti-Jeesukseksi, joka on itsekäs, ei jaa mitään ja joutuu taivaan sijasta helvettiin.

Hän myös huomautti, ettei DG:lla itse asiassa käy oopperassa flaksia lainkaan. Eikä petettyjen naisten avulla oikein seurapiireissä pysy.

Elokuvassa parantumattomasti sairas oleva mies matkustelee Don Giovanni esitysten perässä ja tilaa samalla myös miesseuraa itselleen. Hänen muistikirjaa ei pidä Leporello, vaan hän itse, kuten kunnon saksalainen ikään, mapittaa itse kirjoittamat ja seuralaisten allekirjoittamat itselleen lähettämät turistkortit kansion - luksushotellilaskujen lisäksi.  Elokuva on humoristinen ja sekava. Elokuvassa on myös suomalainen Luxemburgissa asuava kuvataiteilija Miikka Heinonen.

Vaikka elokuvassa ollaan Berliinissä, Venetsiassa ja Wienissä oopperatalossa ei sieltä ole itse oopperaa vaan näytetään pätkiä 1979 elokuvaohjauksesta, jossa Ruggero Raimondi on DG, Kanawa Donna Elvira ja José van Dam Leporello. 

P.S

PK-seudun loistava kirjastolaitos on tuonut nyt käyttäjilleen Naxos kustantamon videokirjaston. Sielläkin on oopperoita pitkä lista.