Yhteiskunnallista taidetta

 Suutarin lapsella on kengät.

 Hipsterikeskuksessa Korjaamolla on ilmainen galleria, jossa on Taidehallissa esillä olevan taiteilijan uusia töitä. Nämä ovat kyllä sen sortin taidetta kotiin, että jätän Taidehallin väliin huolimatta siitä, että siellä on kuulusia - kirjaimellisesti miljoonan kruunua tienanneita - kukkia esillä. Samoin myös uskontoa sivuavia aiheita, kuten Lutheria tai itse perkeleen (jota kyllä abstraktitaide kuvaa hyvin), vaikka turkulainen taiteilija ei uskonnollinen olekkaan.Kts. myös Vantaan Laurin  sekä K&K.

 Nyt on oiva tilaisuus pukeutua vaikka chapliiniksi.

Kohta Tennispalatsin Taidemuseo jää vuodeksi remonttiin. Rakennusta ympäröikin jo rakennustellingit.
Viimeistä näyttelyä alkaa olla kiire katsomaan:

Chaplin ei esittelyä kaipaa.Silti hänen siviilihenkilön elämänkertatietous jää hyvin kevyeksi Tennispalatsin näyttelyssä, joka on kiertueella Suomessa. Pääpaino on elokuvilla ja tähden kehityksellä niissä. Pätkiä pyöriikin runsaasti, kuten Kaupungin valot nyrkkeilykohtaus. Esillä on myös valokuvia on elokuvista ja niiden tekemisestä (mm. Kultakuume). Valmistumisvuosi, filmiyhtiö sekä mukana olevat näyttelijät kerrotaan.
Muuta mielenkiintoista ovat aikakauslehtien kannet mm. Diktaattoriin liittyen sekä elokuvajulisteet.

Suomalaista hienoa antia on kaupungin museon kaivamat elokuvateatterin mainosvalot ja penkit sekä valokuvasarja elokuvateattereista Helsingistä. 

 Alakerrassa oli hivenen niukka, mutta tasoltaan korkea 15 kotimaisen taiteilijan taidepläjäys yksinäisyyden teeman ympärillä. Tässä valokuvia näyttelystä.

Yhdessäkin välihuoneeessa oli vain yksi teos: lattia muovimaton alle on jäänyt ihminen (hahmo kohoaa lattiasta). Se tuo mieleen kuuluista kerrostalomuumiot.

Ei ihme, että Helsinki Missio, joka on tehnyt työtä syrjäytyneiden ja yksinäisten vanhusten parissa on ollut mukana näyttelyssä tuottamassa lyhyitä seinätekstejä.

Taidemuseon lehden mukaan 4% suomalaisista kokee yksinäisyyttä vähintään melko usein.

Mukana on videoteos, jossa tyttö kuvalilee mikrofoniin näkemäänsä pysähtynyttä peiliin tuijottavan naisen  kuvaa. Toisessa puolestaa näkyy yksinkertainen huone, jossa patja ja sänky murenee pikakelauksena ja taustalla näkyy Hgin katuja ja Linnanmäen valot. Kyseessä voisi siis olla jonkun Alppilan kämppä - otsikko oli tyyliin "koskaan ei tapahdu mitään". Ihmistä siinä ei näy.

Hienon teos on installaatio mustassa huoneessa, joss aon vain yksi haalea kattolamppu. Eri puolilta huonetta kuulee erilaisten enemmän tai vähemmän luonnollisenkuuloisten äänisyntetisaattoreiden tuottamaa tekstiä ihmisten nettipalstalle kirjoittamista yksinäisyyttä koskevista purkauksista.

Toiseksi hienoin teos oli luokkaa kymmenne kuvan piirrossarja, jossa noin 60-70-vuotia mies istuu eri tuoleilla. Kuvien piirrosjälki vaihtuu sarjan myötä paksusta mustasta valkoiseen viivaan ehkä kuvastaen aikaulottuvuutta.

Selitetekstissä kerrotaan, että kuoleman jälkeen oli löytynyt ko. henkilön itsensä ottamia valokuvia ikään kuin tahtoen tulla nähdyksi.

Näyttelytilassa on muutenkin musta välikäytävä, jossa on Ben Kailan laadukas mustavalkokuvasarja Helsingin kodittomista.

Yhdessä vitriinissä on lääkkeistä (tai vitamiinipillereistä) muotoiltuja eläinhahmoja. Tämä tuo yksinäisyyden luoman masennuksen ja niiden lääkityksen mieleen.

Heurekan mielenterveyteen liittyvä näyttely muuten sai kansainvälistä tunnustusta.

Näyttelytilassa on iso kukka-asetelma, jossa on oikeita kuivuneita ja lehtensä pudottaneita leikkokukkia kuten myös tekokukkia ja muuta asiaankuuluvaa tilpehööriä vanitas-teemalla.

Hesarin kriitikin otsikko varoittaa "Yksinäisyyttä käsittelevä näyttely ahdistaa ja vie voimat".

Vahvasti yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaa ottavat näyttelyt tukevat toisiaan.

Olen usein ohiajessani miettinyt, että onko 10.7.  synttäri- vai hääpäivä. Grattis  vaan joka tapauksessa.