Toimittaja Koskinen raportoi tunnelmista blogissaan ja harmittelee Kullervon kehnoa lipunmyyntiä.
 |
Kävin katsomassa Kansallisoopperassa joskus Olli Kortekankaan (1955-) Isän tyttö oopperan, joka sai ensi-illan Savonlinnassa 2007 ja Kansallisoppeerassa 2009. Se tilattiin juhlistamaan 40-v. nykymuotoisia oopperajuhlia, eduskunnan 100-v. (eduskunta rahoitti 10%), ja 90-v Suomea. Siksi siinä käsiteltiin itsenäisen Suomen asioita.
 |
| Nämä kuvat Savonlinnan museosta, joka on linnan naapurissa. |
Minulta meni alun tapahtuman nuokkuessa hieman ohi, mutta onneksi Kortekanges oli säveltänyt monenlaisia rämistyksiä, etten käynyt kuorsaamaan. Orkesterimusiikki oli ihan hyvää ja valtaosa aarioistakin sujui luontevasti. Kuorostakin sai selvää kuten lasten lauluosuuksistakin. Hesarin arvostelussakin oli vähän ihmetelty, ettei ooppera aina tahtonut kestää aitona oopperana vaan siellä oli musikaaliaineksiakin.
Kyllä minulla koko paketti kelpasi hyvin. Lavasteissa oli käytetty puoliabstraktia videotaustaa enemmän ja vähemmän onnistuneesti (esim. kesämökillä se tausta näytti enemmän talviselta). Puvustus vaihtui tietysti aikakauden mukaan.
Katsojalla voi mennä hieman aikaa henkilöiden sukulaissuhteiden ja nimien opettelussa. Vaatisi varmaan toisen katselu kerran, että ei menettäisi joko tapahtumia tai musiikin seuraamista sillä koko ajan hypitään aikakaudelta toiselle, mutta pysyen perheen ympyröissä.
Ehkä se aikajärjestyksessä menee jotenkin näin:
Siirin (Taina Piira) mies kuolee sodassa. Hän alkaa johtamaan 60-luvulla vaatetusfirmaa (kuoro ompelee pukuja rallatellen tyhmää veisuuta kuten Lentävän hollantilaisen kehruukuorossa). Näyttömön taustalle heijastetaan maatuskan kuvia korostamassa bilateraalistakauppaa.
Siiri rakastuu talonmieheen - salaa lapsiltaan aina sen 80-v. päiviin asti. Se on kapitalistiuransa takia poissa kotoa ilmeisesti.
Siiri rahoittaa tyttärensä Annan (Lilli Paasikivi) oikeustieteenopiskeluja, mutta se menee ja rakastuu vuorineuvokseen poikaan (Axel), joka tosin on kommari. Ne saavat pari lasta (Juri ja Vera). Mies (Axel) (Sauli Tiilikainen) käyttää liikaa alkoholia ja pari eroaa.
Kommarien tyttärestä Verasta tulee bisnesnainen, joka kasinopeleissä menettää rahansa ja aikoo tehdä itsemurhan ja sekoaa päästään.
Poika Juri (Nicholas Söderlund) on mennyt venäläisen Olgan kanssa naimisiin ja äiti (Anna) saa samalla tietää, että niillä on kaksi lasta. Murteellista suomea puhuva Olga yrittää hieroa sovintoa ja kehottaa unohtamaan menneet. Äiti kun on ollut Afrikassa auttamassa lapsia. Omat ovat olleet siis vähällä huomiolla.
Juri on sillä aikaa raitistunut ja mennyt uusiin naimisiin. Kesänviettopaikka on niiden paratiisi.
Loppujaksossa ollaan kokoonnuttu Siirin 80-v synttäreille sinne kesänviettopaikalle ja siellä ihmiset kohtaavat ja kriisit purkautuu, että mielisairaalasta vapaalle päässyt tytär (Vera) uhkaa jälleen hypätä puusta alas, kun äiti ei saa sanotuksi mitään positiivista entisen miehensä sovintopuheen jälkeen.
Loppujen lopuksi ketää ei kuole eikä ihmeemmin itketä. Tietysti tuossa juonessa on lievästi sanottuna korostettu aikakausia (vasemmisto vs. kapitalismi, ahneus kasinopeleissä, juopottelu).
Uuden Suomen kolumnisti on tiivistänyt punaisen langan, joka tosin tulee melko selvästi libretossakin esiin, mainiosti:
Oopperan ”opetus” on, että ihminen kaipaa läsnäoloa, läheisyyttä, puhumista, armoa, anteeksiantoa ja unohdusta. Oman elämänkokemukseni perusteella sanoisin, että unohdusta ei tule ilman käsittelyä eli puhumista. On hyvää ja huonoa unohtamista -- siinä käsitellään ymmärtäen ihmistä olosuhteiden vankina, ajan myllerryksessä, ihmisenä olemisen perusasioita
Naulakolle mennessä joku mummo kommentoi toiselle "nykynuoret kyllä osaa puhua asioista".
Millainen on autenttinen Vivaldin viulukonserton osan "Talvi" esitys? Kyseinen sanaton esitys on saksalaiskoomikko Dieter Hallervordenin (1935-) ideoima. Valitettavasti maisteri Lindgrenin Vivaldi jakso ei ole enää saatavilla.
SR tarjoili eilen hienon konsertin.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen