Hypnotisoivaa toistoa

Juhlaviikot toi Steve Reichin 30-vuotisen tauon jälkeen Suomeen.
Hänen konserttikalenterinsa on kyllä aika häkellyttävä, jos hän on todella joka paikassa läsnä. Syntymävuosi 1936 ei näytä paljoa painavan.

Eräs hänen tunnetuimpia teoksia on  Music for 18 Musicians, mutta sitä ei nyt kuultu, mutta sen sijaan kuultiin uudehko teos, joka oli sävelletty esittävälle Colin Currie Groupille. Reich kertoo musiikkinsa muuttuneen alkuaikojen toistosta, joten nyt kuultiin aikalailla erilaista musiikkia.

 Reich oli ihastunut soittoon ja hakeutunut puheille.  Kyseinen ryhmä on esittänyt myös Kalevi Ahon ja Ej Rautavaaran sävellyksiä. Ryhmä on perustettu 2006 ja on tehnyt paljon yhteistyötä Reichin kanssa. CCG esitti illan päätösteoksen Sextet (1984) jossa esittäjät välillä vaihtoivat soittimia. Marimbojakin oli kaksin kappalein ja niitä soitettiin myös jousella. He myös soittivat Avanti!:n kanssa Radio Rewrite -teoksen (2013), jossa oli tosiaan enemmän kuin neljä soittajaa.. Se perustuu Steven diggaamaan Radiohead-yhtyeen pariin kappaleeseen.

CCG osallistui itsekin roudaukseen, ja soitinten sijoittelu lavalle olikin tärkeä olla oikein.

Ohjelmalehtisessa mainitti Pendulum Musicin esittäminen Reich oli kieltänyt ilmeisesti todeten Musiikkitalon olleen sopimaton sille. Youtubesta katsottuna ymmärrän kyllä perustelut, että se sopii paremmin taidegalleriaan. Hyvä niin. 
Eipä konsertin äänentoisto kerännyt kiitosta yleisöltä ja kriitikoilta, joita oli enemmänkin paikalla, sillä lavalle tuotujen kaiuttimien kanssa toisto oli osittain häiritsevä ja soi halutulla tavalla varmaan vain osaan katsomoa. Minullakin oli vain vasen korva, mistä ääni työnsi sisään.
 Yleisöä kyllä mahtui hyvin, mutta.. Joko tila tai musiikki on huonoa, jos sitä pitää vahvistaa.

Rondon arvostelussa jopa mainitaan istumapaikka erikseen :)
Rondon kirjoitus tiivistää kuuntelukokemuksen hienosti:

"Miten minimalisti sitten hyödyntääkin toiston, niukkuuden ja yksinkertaisuuden periaatteita, syntynyt musiikki antaa kuulijalle tilaa ja vie johonkin, jota kuvaillaan transsiksi, hypnoosiksi tai meditaatioksi. Reichin idiomiin kuuluva kompleksi rytmiikka imee mukaansa, sillä se pakottaa keskittymään puhdistavalla tavalla. Mutta rytmi koskettaa ihmisen syvempiä osia, siksi ajattelu vaimenee. Reichin luoma transsi syntyy siis äärimmäisen, vaistonvaraisen keskittymisen ja rationaalisesta kontrollista luopumisen yhdistelmästä. Täyttä mindfulnessia. Soittajista puhumattakaan: toisteisessa rytmivirrassa uiminen vaatii rautaista itseluottamusta."

Eipä tule kyllä vastaavaa kokemusta mieleen. Valitettavasti tilaisuuksia tulee harvoin, kuten ei barokkioopperaakaan esitetä.

Konserttiyleisön keski-ikä vaikutti minusta luokkaa 30-vuotta nuoremmalta kuin RSO/HKO-konserteissa puhumattakaan Espoon eläkkeläisten Sinfoniettasta.

Husis julkaisi ennen konserttia Reichin haastattelun ja Hbl että HS myös antoivat arvotelut.

Haastattelussa Reich sivistää Gallsin ja Adamsin ja Terry Riley (ja hänen) jälkeisen amerikkalaisen säveltäväsukupolven nimiä Michael Gordon, Julia Wolfe ja Davind Lang. Sitä seuraavaan sukupolveen kuuluu Nico Muhly ja Bryce Dessner. Siinäpä sitä on ensi talveksi tutkimista. Reich itse kokee saaneensa inspiraatiota Bachilta, Stravinskyltä ja Coltranelta.

Marzi N. oli näppäilemässä yksin kitaa Electric Counterpointissa (1987) kun Reich soitteli taustanauhaa ylempänä katsomosta. Saattoi hän kenties miksailla niitä muitankin kappaleita eri soitinten ollessa vahvistettuina viulusta lähtien.

Konsertin aloitti kuitenkin musiikkityylin eräs ikoni: Clapping Music, jossa viiden minuutin ajan kaksi esittäjää taputtaa samaa rytmiä, mutta sitten toinen siirtyy vähän kerrassaan eri tahtiin, ja kierto toistuu. Reich ja Colin esittivät sen yhdessä. Reich lippis päässä, kuten tapana on. Siitä on viime vuosina tullut myös useamman taputtajan versio. Husiksen haastattelussa Reich kertoi kappaleen syntyneen Brysselissä, kun hän vaikuttui muuten keskikertaisten flamenko-taiteilijoiden taputuksista.