Frankfurtin oopperan
Simon Boccanegra oli tyypilliseen saksalaiseen tapaan melko modernisti ohjauttu, mutta ei se minua haitannut. Kts.
kuvat.
Bretzeleitäkin on tarjolla. Hintataso on Suomen luokkaa.
Lindgren esitelmöi
tähtisopraanoista.
Ulkoterassi on suosittu.
Vähän erilaiset näkymät kuin Töölönlahdelle tai vaikka Mynssenin historialliselle aukiolle.
Oopperasta on kaksi versiota (1857 ja 1881). Myöhäisempi on tutun Arrigo Boiton versio.
Ei tuo mitään Verdin parhaimmistoa suinkaan ole, joskin Youtubessa on kyllä monta kokonaisesitystä. Bassoaaria
Il lacerato spirito on melkein oopperagaalakamaa Myös Mattilalta löytyy
aarioita.
Kuorokohtausta voi katsella Metistä.
Ohjaus oli moderni. Tavalliset vaatteet, metalliportaita, jakkara ja tuoli tyyliin.
Alussa myös orkesteri oli peitetty esiripulla. Sitten kuoro ja laulajia seisoi lavalla liikkumatta. Jotkut jo vieressä alkoivat vitsailla "Dirigent steht im Stau?", mutta sitten "Jetzt bewegt sich jemand!". Lopussa kuoro asettuu jälleen samanlaiseen tilanteeseen ja valot himmenevät. Solisteissa ei ollut valittamista, erityisesti tenori
Kim oli hyvä.
Juoni ei ole selkeimpiä. Lyhyesti ja ytimmekkäästi kyse on vallasta ja rakkaudesta yllättäen eikä ruumiiltakaan vältytä, kuten kunnon oopperassa yleisesti. Tässä vieläpä väärinkäsityksen takia äijä surmaa appiukkonsa.
Baritoni S.B on aluksi menestyksekäs merirosvo, joka valitaan Genovon dogeksi esinäytöksen lopussa. Hän ei tahtoisi, mutta eräs syy on overridata basso Jacopon kielto avioliitto Marian kanssa, jota hän pitää arestissa, jonne hän kuolee. Simonilla on Marian kanssa lapsi, jota Jacopo kiristää Simolta, jotta hän saisi Mariansa, joka tosin on jo kuollut, mutta Simon ei sitä tiedä. Lapsi on hävinnyt ilmeiseseti lastenhoitajansa kera. Jacopo kiroaa Simonin, joka sittemmin löytää Marian kuolleena, mutta samalla hänet valitaan dogeksi.
25 vuoden päästä eräs Amelia pitäisi mennä dogen suosikin baritoni Paolon kanssa naimisiin, joskin Amelie rakastaa tenori Gabriele Adornoa, vaikka ei tykkää hänen osallisuudestaan dogen syrjäyttämiseen tarkoitettuun salajuoneen.
Adorno kysyy Paolon ohjeistamana lupaa avioliittoon papilta, joka on itseasissa Jacopo, jonka oletettiin olevan kuollut. Pappi antaa suostumuksensa.
Gabrielelle väitetään, että Amelie Grimaldi onkin ei-aatelinen ja ollut orpotyttö, joka on lähetetty hankkimaan takaisin dogen takavarikoimaa Grimaldi-suvun omaisuutta.
Kun doge kertoo Amelielle hänen armahtavansa Amelien veljiä, hän tunnistaa amuletista tyttärensä ja koska hän saa tietää, että Amelie rakastaa Gabrielea, hän kieltää avioliiton Paolon kanssa, josta Paolo pahoittaa mielensä ja päättää viedä Amelien väkisin Pietron kanssa.
Kesken kokouksen alkaa kuulua mielenosoitusten ääniä, dogea puolesta ja vastaan. Senaatin eteen tuodaan Adorno, joka on tappanut Amelien sieppaajan ja epäilee itse dogen olla sieppauksen takana. Amelie saapuu parhaiksi paikalle ja kiistää dogen osallisuuden ja nähdessään paikalla Paolon, laulaa hän, että syyllinen on tässä tilassa. Doge ymmärtää, että Paolosta on kyse ja piruuttaan käskee Paolon kiroamaan sieppaajan muiden vaatiessa niin ikään kostoa.
Genovasta karkoitettu Paolo haluaa myrkyttää Jacopon ja Adornon avulla - huolimatta siitä, että doge on vapauttanut herrat vankilasta. Adornolle uskotellaan, että doge on Amelien rakastaja semminkin kun Amelie löytyy dogen asunnosta. Amelie ei kerro Adornolle olevansa dogen tytär ja Adorno vieläpä salaa näkee Amelien ja dogen tunteikkaan keskustelun, jossa Amelie pyytää Adornolle armahdusta. Amelie on rakastunut pelastajaansa Adornoon ja kertoo siitä dogelle. Doge ehtii juoda hetkeksi tainnuttavan myrkkyjuoman ja Amelie saapuu paikalle estämään puukotuksen. Doge herää kertoo Adornollekin olevansa Amelien isä. Katuva Adorno liittyy dogen puolelle ja aikovansa esittää dogen vastustajien tekevän rauhan.
Salaliitto kaatuu, ja Paolo tunnustaa olevansa myrkytyksen ja kidnappauksen takana.
Paolo tuomitaan kuolemaan. Myrkytetty ja kärsivä doge menee papin luo, joka onkin kuolleeksi luultu Jacopo, joka onkin Amelien isoisä. Seikka, joka selviää vasta nyt Amelielle ja Jacopolle. Doge nimittää Adornon seuraajakseen sekä siunaa heidän liittonsa.
Frankfurtin Don Giovanni oli toki tuttu juttu. Tässä lähes alkuperäisiä elementtejä ts. vanhan ajan ohjauksessa ml. vaatetus komtuuri ei ollut mikään sähköiseseti vahvistettu jättiläinen ja jäi vähän vaisuksi. Erikoisinta ohjauksessa oli Don Giovannin vanheneminen oopperan kuluessa. Loppuaikana keppikin oli tarpeen. Kts.
kuvat.
Helvetti oli toteutettu punaisella kankaalla. Aseita oli mukana DG:n metsästyskohtauksessa sentäs.
P.S
FAZin
video kertoo, miten robotti astui Berliinin Koomisen-oopperan lavalle. Aikamoinen sekasotku näkyy olevan.
P.P.S
Taannoin lehdessä muisteltiin, miten 2012 Bonnissa urheiluseuran toimesta
osoitettiin mieltä banderolleilla tyyliin "
Mama, ich will nicht in die Oper".
P.P.P.S
Alfa Romeo lanseerasi tällä viikolla Boccellin esittämän
Nessun dorman avulla uuden malli.
