Mukavat kiusaukset

Sunnuntain Viimeiseten Kiusausten esityksessä oli yleisöä varmaankin 80% kirkon täyttäen. Kouvolan eläkeläiset olivat hyvin lähteneet mukaan. Vain muutama lähti kesken pois. Takaa kuului kommentit "Aika raskasta." ja "Kirkossa ryypätään".

Vielä on muutama esitys jäljellä. Pari viimeistä on kirkkopäivien aikaan.

Lavastus oli modernisti pelkistetty muutamin tarpeellisin tavaroin. Kuorolla on oma osuus lavasteena ja Paavokin viipyilee sivusta seuraajana muutamissa Riitan flashbackeissa. Ohjaus oli hienosti tehty.

Sen ja oopperan ainoa huono puoli oli, ettei sanoista saanut paikoitellen selvää (esim. Anna Loviisan alkuosan puheet), mikäli esiintyjät eivät olleet yleisöön päin.  Ehkä olisi pitänyt olla jokin katontapainen akustiikkalevy tuossa palloiluhallissa.  Myös Riitan korkealta kovaa sanoista meni usein ohi. Itse Ritva "the Riitta" Auvinen on ollut esiintyjän opettajana. Saisipa joskus kuulla Päivi Nisulan versio.

Yksi flyygelin ylläollut valonheittäjä paistoi silmiin useassa kohtauksessa.

Marttia ei tullut ikävä sillä Esa Ruuttunen, nyt kai neljännessa tuotannossa, oli loistava Paavo. Ikää oli juuri sopivasti. Vähän vastaava tilanna kuin  Gallen-Kallela-Hynninen Akseli-oopperassa. Kuten radio-ohjelmassa todettiin ääni paranee kuin viini vanhetessaan.

Seppä Högman, jonka pitäisi olla Paavon saarnareissuejen innoittaja, puolestaan oli kolmikymppiseltä näyttänyt seppä, jota ehkä olisi voinut siksi vanhentaa. Hyvä laulaja paikallinen Riku  Pelo ja samoin myös Juhanan roolin laulanut italialaissävytteinen juandiegoflores Heikki Halinen.

Korrepetiittori Pekka Asikainen ja muusikot olivat tehnyt erinomaisen sovituksen pianolle, lyömäsoititmille ja uruille, jotka soivat hyvin tasapainossa keskenään ja laulajien kanssa.  Paikallinen urkuri Ainali oli uruissa.  Kapellimestarina oli Esa Heikkilä.

Asiakaisen mukaan oopperan kuolinkohtaus on maailman valoisin: voiko varjo olla kirkas?

Ruuttusen loppumonologikin oli kyllä hyvin lempeällä tavalla esitetty eikä mikään tuskailu.

 Käsiohjelma ajoi asiansa. Teoksen taustasta  olisi voinut kertoa enemmänkin. H-I Lamperan osuus Oopperan käsikirjassa (Otava) on hyvä lisä. Hän kirjoittaa, että "visuaalismusiikillinen symboliikka, jonka merkitys avautuu välittömästi jokaiselle," mutta listaa sitten nämä itsestään selvyydet kuitenkin, kuten että "ohjasperät merkitsevät onnettomuutta, kirves kuvastaa aviollisia ristiriitoja, saari tarkoittaa onnea, ja viikateraudat muistuttavat elämän ja kuoleman elonkorjuusta".

Kouvostoliittolaisia kummallisuuksia.

Maanantain Kultakuumeessa käsiteltiin alueooppera.

Finlandia Recordsin klassikkolevytys on tullut kuunneltua muutaman kerran läpi. Ensi-illan ooppera sai Hgin Juhlaviikolla 1975. Metissäkin tämä esitettiin Punaisen viivan tavoin 1983.

Edellisen kerran näin oopperan Temppeliaukion kirkossa 2007 (Korhonen-Vihavainen, joht. Tikka) Kansallisoopperantuotantona.  Ruuttunen oli aikoinaan kymmenisen vuotta ent. Taivallahden srk:n pappi.

Myös Kouvolan museoon pääsee museokortilla, joten suurtavahinkoa ei pääse tapahtumaan vaikka näyttely ei tänä kesänä ole kovin taiteellisesti kaksinen. Alaosan on lähesvallannut tuhansia ja 300000 muovipullosta tehty meri herättämään ympäristötietoutta valtamerten muovista. Museossa oli paikallishistoriaa 1900-l. alun kesistä kerrottu isoin mustavalkovalokuvin esim. miten koulun pihalla kasvatettiin vihanneksi ja sitten oli syksyllä näyttely tuotoksista. Tehdas-kansan juhlia ja rakennuksia oli kuvattu myös. Yläkerrassa on versova videoteos sekä kollaasitauluja, jotka ovat aika luonnosmaisia.

Ilta-Sanomien päälööppiin joutui Kansallisoopperan tuolit.